Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Palaute Haku

Salpakierto Oy avaa uudistuneen, laajat itsepalveluaukioloajat mahdollistavan lajitteluaseman Asikkalan Vääksyssä syyskuun alussa. Toiminnot itsepalveluasiointia varten on rakennettu uudistaen nykyistä lajitteluasemaa. Lajitteluasema toimii osoitteessa Konkosentie 4, Vääksy.

Asiakas voi tuoda etukäteen verkkokaupassa maksamansa tai ilmoittamansa kuorman asemalle itsepalveluaikana ja lajitella sen omatoimisesti omassa tahdissaan.

Itsepalveluasiointi otetaan Asikkalan lajitteluasemalla käyttöön tiistaina 1.9. Itsepalveluaukioloaika on syyskuun alusta lokakuun loppuun maanantaista sunnuntaihin klo 7-20. Itsepalveluaikana voi asioida, jos on etukäteen maksanut ja/tai ilmoittanut lajitteluasemalle tuotavan kuorman verkkokaupassa osoitteessa salpakierto.materialport.com. Portista pääsee sisään verkkokauppaan ilmoittamallaan rekisterinumerolla.

Aseman palveluaika eli aika, jolloin henkilökuntaa on paikalla eikä asiakkaan tarvitse etukäteen maksaa tai ilmoittaa kuormaa verkkokaupassa, säilyy ennallaan ja on arkisin tiistaisin ja torstaisin klo 12-18 sekä lauantaisin klo 9-15. Aukioloajat ovat voimassa lokakuun loppuun.

Uudistuneen lajitteluaseman avajaisia vietetään perjantaina 4.9. klo 12-16.

Itsepalveluasiointi otetaan käyttöön kaikilla yhtiön lajitteluasemilla vaiheittain vuoteen 2030 mennessä. Itsepalvelun käyttöönotto tukee yhtiön strategisia tavoitteita sujuvasta ja asiakaslähtöisestä palvelusta parantaen nykyisten lajitteluasemien saavutettavuutta ja helpottaen asiakkaiden asiointia aukioloaikojen merkittävän lisääntymisen myötä.

Kuvalähde: Salpakierto Oy