Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Palaute Haku

Asikkalan kunnassa on laitettu yksityisen maanomistajan toimesta vireille hanke ranta-asemakaavan muutoksesta. Kaavamuutos laaditaan tiloille Suviniemi 16-417-25-49 ja 16-417-25-50 Postiranta.

Kiinteistöillä on voimassa osia kahdesta ranta-asemakaavasta, Rismalahden ranta-asemakaavasta (hyväksytty 2007) sekä Rismalahden Metsähallituksen ranta-asemakaavasta.

Ranta-asemakaavan tavoitteena on muuttaa aiemmin kaavassa loma-asuntojen korttelialueeksi osoitetut kiinteistöt vakituiseen asuinkäyttöön sekä sovittaa niiden rakennusoikeus rakennusjärjestyksen mukaiseksi.

Kaavaprosessin eteneminen

Vireillepano / aloitusvaihe ja luonnosvaihe

Asikkalan kunnanhallitus on kokouksessaan 28.10.2024 § 233 asettanut Kartinkärjen ranta-asemakaavan muutoksen vireille ja hyväksynyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaluonnoksen asiakirjat. Samalla kunnanhallitus hyväksyi kaavan aloitusasiakirjana laaditun MRL 63 §:n mukaisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet, ja se asetetaan nähtäville koko kaavaprosessin ajaksi.

Luonnosvaiheen aineisto on nähtävillä MRL 62 § ja MRA 30 § mukaisesti 4.11. – 9.12.2024 kunnan verkkosivuilla ja teknisten palveluiden toimistolla, Asikkalantie 21, Vääksy sekä tällä sivulla.

Ehdotusvaihe

Kartinkärjen ranta-asemakaavan muutos on jaettu kahdeksi eri kaavaksi: Kartinkärki I ja Kartinkärki II. Kartinkärki I ranta-asemakaavan muutos koskee kiinteistöä 16-417-25-49 Suviniemi.

Asikkalan kunnanhallitus on kokouksessaan 28.1.2025 § 21 hyväksynyt Kartinkärki I ranta-asemakaavan muutoksen ehdotusvaiheen asiakirjat.

Ehdotusvaiheen aineisto on nähtävillä MRL 62 § ja MRA 30 § mukaisesti 1.2. – 3.3.2025 tällä sivulla sekä kunnanvirastolla, Rusthollintie 2, Vääksy.