Lemmikin kanssa Asikkalassa
Asikkala toivottaa tervetulleeksi lomailemaan myös koiran tai muiden lemmikkien kanssa. Tarjolla on monipuoliset ja kauniit ulkoilumaastot niin talvi- kuin kesäulkoiluun. Monipuolisessa kunnassamme viihtyvät niin kaikenkarvaiset lemmikit kuin heidän omistajansakin!




Ulkoillen, leikkien ja luonnossa liikkuen
Asikkala tarjoaa kahden vesistön, Vesijärven ja Päijänteen kohtaavana maisemana hienot maastot koiran kanssa ulkoiluun. Pulkkilanharju, luontopolut ja Päijänteen kansallispuisto tarjoavat monipuoliset reitit liikkumiseen niin jalkaisin kuin pyöräillen. Lähiseudulta mahdollisuus myös laivamatkailla retkelle Kelventeen saareen tai tehdä retki Evolle.
Vääksyn taajamassa liikkua voi lähipoluilla, myös kanavan tuntumassa. Asikkalan koirapuisto sijaitsee Rantakulmalla osoitteessa Kissalankuja 1. Lain mukaan koirat on pidettävä taajamissa kytkettyinä. Niitä voi pitää taajamissa vapaina ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa sekä suljetuilla piha-alueilla. Myös tällöin koirien on oltava omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Järjestyslakiin perustuen vastuuntuntoinen koiranomistaja kerää koiransa jätökset pois taajaan asutulta alueilta ja yleisiltä ulkoilualueilta. Vääksyn alueella on merkittyinä kotitalouksillakin ”koirankakkapussi” -roskikset joihin voit keräämäsi jätökset jättää.
Hiihtoretkelle, yleiseen käyttöön tehdyille laduille ei koiraa saa viedä, mutta jäälle tehdyille kävelyreiteille voi koiran ottaa kytkettynä mukaan ja muualla alueella on jäällä tilaa vapaammin juosta ja leikkiä.
Taajama-alueen ulkopuolella, koiran pitämisestä irti määrää metsästyslaki ja sen mukaisesti koiraa ei saa pitää irti toisen alueella ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa. Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, joissa koiran pitäminen irti on kielletty ympärivuotisesti.
(Metsästyslaki 51 §) Kaikkia koiranomistajia koskeva lainkohta on: ”Maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.” Metsästyslain 51 § ei koske alle viiden kuukauden ikäistä pentua tai palvelutehtävässä olevaa koiraa.
Asikkalassa sijaitsee kaksi koirille tarkoitettua uimapaikkaa. Vääksyssä, Päijänteen puolella, Vartiopolulta noin 50 metriä kanavalle päin sekä Vesijärven puolella, Venetien päässä Suivan venelaiturin vieressä. Koirien uimapaikat on merkitty kyltillä. Yleiselle uimarannalla koiran viemisen kieltää järjestyslaki (14§ Koirakuri)


Mennään ostoksille, ruokahetki ja herkuttelua
Koira-aiheisia tuliaisia; keramiikkapaja Koiruuksia ja lemmikille tarvikkeita ja evästystä Viitailasta, Keijumäen lemmikkipalveluilta.
Koirat tervetulleiksi myös kahvilan sisälle, terassille sekä kahvilan yhteydessä olevaan kauppaan Ranskalaiseen kyläkauppaan Vesijärventielle Vääksyyn.
Kanavalla sijaitseva Kanavan helmi valmistaa koirille jäätelöä ja Pihamaan viinitila & panimolla Kalkkisissa voi koirasi nauttia ihan omaa koiraolutta.


Majoittuminen
Perhehoteliin Vääksyn Apteekinmajoituksella on varattu majoitustila lemmikin kanssa majoittujalle ja hotelli Tallukassa on tarjolla lemmikkihuoneita omassa lemmikkisiivessä minne on oma sisäänkäynti. Koiran kanssa pääsee myös ulkoilemaan oman pation kautta, suoraan omasta huoneesta. Majoitukseen sisältyy myös pyyhe lemmikille.
Asikkalan alueella on myös tarjolla lomamökki- ja huvilamajoitusvaihtoehtoja sekä muita lomailijan tarvitsemia eritasoisia palveluja tarjoavissa lomakylissä ja majoitusmökeissä. Mahdollisuudesta majoittautua tiettyihin, nimettyihin mökkeihin lemmikin kanssa ovat ilmoittaneet Lehmonkärki, Iso-Naappilan Loma ry, Salonsaaren lomakylä Puharniemen Metso huvila, Urajärven lomakylä ja Mattsonin luomumarjatilan yöpymismökit. Majoituskohtaisesti voidaan lemmikistä periä lisämaksu.
Lemmikkieläinhoitola
Koira- ja kissahoitola Tassula
Koulutuskeskus Salpaus, Asikkala kk
Tassula on Koulutuskeskus Salpauksen yhteydessä toimiva koira- ja kissahoitola.
Tassula on osa oppimisympäristöä, jossa opiskelijat huolehtivat kissojen ja koirien perushoidosta sekä asiakaspalvelusta, vakituisten eläintenhoitajien ja opettajien ohjaamina. Tilat tarjoavat hoitopaikan noin 9 koiralle ja 4 kissalle. Kaikille lemmikeille on varattu omat majoitustilat, joista kahdesta on esteetön pääsy omaan ulkotarhaan.
Muuhun koiran hyvinvointiin liittyviä palveluita lähiseudulla
Fysioterapia, koirahierontapalvelut löytyvät Lahdesta ja Hollolasta
Trimmaus ja turkinhoitopalvelun tarjoajia Asikkalan kk sijaitsevan Tassulan lisäksi lähimpää löytyy Heinolasta, Hollolasta ja Lahdesta.
Eläinlääkäripalvelut
Muut lähiseudun eläinlääkäripalvelut/klinikat
* Eläinlääkäri Ari-Matti Pyyhtiä (Uudelviisii Oy), Keskustie 25, 17500 Padasjoki
* Kalliolan eläinklinikka, Muskuntie 5, Hollola
Lähimmät muut pieneläinklinikat sijaitsevat Lahdessa


Jos lemmikkisi lähtee omille retkilleen
Lemmikkisi kadotessa on asiantuntevaa apua ja neuvoja saatavilla Etsijäkoiraliitosta
Kunnan alueen löytöeläimistä vastaa Hartolan seudun eläinsuojeluyhdistys
