Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Palaute Haku

Kokouksen esityslista löytyy tästä linkistä.

Esi- ja perusopetuksen oppimisen tukea koskeva lakimuutos ja päivitetyt opetussuunnitelmien perusteet astuvat voimaan 1.8.2025. Opetushallitus jatkaa koulutuksen järjestäjille toimeenpanon ohjeistusta koko kevään ajan. Muutokselle on siirtymäaikaa 1.8.2026 asti. Esi- ja perusopetuksen sekä lukion opetussuunnitelma tuodaan päätettäväksi lautakunnan toukokuun kokoukseen. Oppimisen tuen muutoksista tiedotetaan kevään aikana ja kouluvuoden alussa.

Lautakunta koki tärkeänä, että Lasten parlamentissa esitetyt toimenpide-ehdotukset huomioidaan alakouluissa. Parlamentin jäsenet toivoivat, että toiminnallisia oppitunteja lisätään, sillä leikin avulla voimme oppia paremmin iästä riippumatta. Oppituntien pitoa ulkona ja luonnossa liikkumista tulisi hyödyntää enemmän. Oppilaat esittivät, että kouluvuoden aikana koulussa järjestetään toiminnallisia retkipäiviä ja turnauksia, joiden suunnittelussa oppilaat saavat olla mukana.

Kokouksessa käsitellyt asiat:

Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksen 24.04.2025 päätökset tehtiin esityslistan mukaisina
§ 38-51

Kokouksen pöytäkirja julkaistaan tarkastamisen jälkeen ja se on luettavissa kunnan verkkosivuilta tästä linkistä.