Asikkalan kirjaston Peliviikko 3.–8.11.2025

Marraskuun ensimmäisellä viikolla Asikkalan kirjasto täyttyy peleistä, tarinoista ja yhteisestä tekemisestä, kun vietetään valtakunnallista peliviikkoa. Tapahtumaviikko tarjoaa monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille – murhamysteeristä Magic-turnaukseen, pelistriimistä roolipeliseikkailuihin ja valtakunnalliseen Hyljepeliturnaukseen.
Peliviikon tapahtumissa korostuvat pelien tarinallisuus, yhteisöllisyys ja osallistava kulttuuri. Mukana on sekä digitaalisia että analogisia pelejä, ja jokainen päivä tuo mukanaan omanlaisensa pelielämyksen. Tapahtumat on suunniteltu matalan kynnyksen periaatteella, ja mukaan voi tulla myös ilman aiempaa pelikokemusta.
Tervetuloa mukaan pelaamaan, keskustelemaan ja kokemaan pelien voima yhdessä!
Maanantai 3.11. – Yhteiset tarinat: Viimeinen malja

Peliviikko alkaa ikäihmisille suunnatulla murhamysteeriroolipelillä, joka on jatkoa viime keväänä pelatulle Juhannustanssit-skenaariolle, vaikkei tarinallisesti sijoitukaan samaan maailmaan. Edellinen Yhteisen tarinan tuokio-Tapahtuma sai paljon kiitosta, ja toiveita jatko-osasta esitettiin heti – nyt toive siis toteutuu.
Viimeinen malja sijoittuu Hopearinteen kartanoon, jossa juhlitaan Arvo Lehtosen 80-vuotispäivää. Ilta saa nopeasti traagisen käänteen, kun Arvo heittää henkensä kesken maljapuheen pitämisen. Tuiskuttava lumimyrsky saartaa kartanon, ja juhlavieraiden on selvitettävä, kuka heistä on murhaaja – ennen kuin on liian myöhäistä.
Peli etenee viiden kohtauksen rakenteella, jossa tunnelma tiivistyy ja paljastukset seuraavat toisiaan. Pelaajien hahmot ovat kartanon vieraita, joilla jokaisella on salaisuuksia, motiiveja ja haamuja menneisyydessä. Tarinamestari johdattaa tarinaa eteenpäin, mutta pelaajat luovat sen yhdessä – hahmojen reaktioiden, valintojen ja vuorovaikutuksen kautta.
Pelin tiedot:
- Peliaika 3.11. klo 13-16
- Pelitila: Seniorikeskus Olo, kokoushuone
- Tarinan teemat: totuus, kosto, perhesiteet ja salaisuudet
- Kesto: noin 3 tuntia
- Pelaajamäärä: 3–6 pelaajaa + tarinamestari
- Ilmoittautuminen: senioriohjaajan kautta
Peli sopii hyvin myös ensikertalaisille, ja sen matalan kynnyksen pelijärjestelmä (Yhteiset tarinat) on varta vasten suunniteltu kevyeksi työkaluksi osallistavaan tarinankerrontaan.
Tiistai 4.11. – Pelistriimi & Ohjainpiiri: Detroit: Become Human
Peliviikon tiistaina Asikkalan kirjasto tarjoaa kaksi peliaiheista tapahtumaa – yksi ruudun välityksellä kotiin ja toinen yhdessä peliä pelaten.
Klo 15–16: Pelistriimi – Pelit ja tarinat
Kirjaston viikoittainen tiistaistriimi saa peliviikolla erityisteeman. Tunnin mittaisessa lähetyksessä keskustellaan syvemmin pelien tarinankerronnasta, pelikulttuurista ja kirjaston pelitoiminnasta. Mukana on totutusti myös katsaus viikon paikallisuutisiin, tapahtumiin ja vinkkejä eri ikäryhmille.
Lähetys on katsottavissa kirjaston YouTube-kanavalla.
Klo 17–19: K18 Ohjainpiiri – Detroit: Become Human

Illalla kirjaston pelinurkassa järjestetään aikuisille suunnattu ohjainpiiri, jossa pelataan tarinallista peliä yhdessä ja keskustellaan sen moraalisista valinnoista lukupiirin hengessä.
Pelinä on Detroit: Become Human, elokuvamainen scifipeli, jossa ohjataan kolmea androidia tulevaisuuden yhteiskunnassa. Tarina käsittelee temaattisesti tekoälyn tietoisuutta, yksilönvapautta ja yhteiskunnan rakenteita, sekä sitä mitä tapahtuu, kun koneet alkavat vaatia oikeuksia?
Tapahtuman kulku:
- Peliohjain kiertää osallistujien kesken
- Peli pysäytetään tärkeiden valintojen kohdalla
- Jokaisen kohtauksen jälkeen käydään pidempi keskustelu, jossa sana on vapaa
- Keskustelua ohjataan tarvittaessa kysymyksillä, mutta osallistuminen on vapaaehtoista
Tapahtuma sopii myös niille, jotka eivät ole aiemmin pelanneet – tärkeintä on tarina ja yhdessä pohdinta.
Tapahtuman tiedot:
- Aika: Tiistai 4.11. klo 17–19 (venymisvaralla)
- Paikka: Asikkalan kirjaston pelinurkka
- Peli: Detroit: Become Human (englanninkielinen, suomenkielinen tekstitys)
- Ikäraja: K-18 (PEGI 18)
- Sisältövaroitus: väkivalta, päihteiden käyttö, moraalisesti raskaat teemat
- Keskustelukieli: suomi
- Ei ennakkoilmoittautumista. Mukaan pääsee tulemalla paikalle.
- Osallistujien iät tarkistetaan kirjastokortista tai henkilötodistuksesta.
Keskiviikko 5.11. – MTG: Kiltojen taisto

Peliviikon keskiviikkona Asikkalan kirjaston oma Magic: The Gathering -kerho järjestää erikoisturnauksen, jossa Ravnican kiltojen välinen valtakamppailu ratkaistaan korttipelin keinoin.
Kiltojen taisto on turnaus, jossa jokainen osallistuja saa valita itselleen kaksi edellisellä viikolla valmiiksi rakennettua kaksiväristä pakkaa, jotka edustavat Ravnican ikonisia kiltoja. Pakat on suunniteltu standard-formaatin mukaisesti, ja ne tarjoavat tasaväkistä ja monipuolista peliä kaikentasoisille pelaajille.
Turnauksen voittaneen pakan killalle kirjoitetaan mittava tapahtuma kirjaston kampanjakerhon Ravnica-roolipelikampanjaan – yhdessä voittaneen pelaajan kanssa, mikäli hän haluaa osallistua tarinan luomiseen. Näin korttipelin voitot vaikuttavat suoraan kampanjamaailman historiaan ja tuleviin seikkailuihin.
Tapahtuman kulku:
- Pelaajat valitsevat kukin vuorollaan kaksi kiltapakkaa ennen turnauksen alkua
- Valitsemisjärjestys arvotaan
- Pelit pelataan 1 vs 1 -muodossa, paras kolmesta -periaatteella, hävinnyt pakka putoaa turnauksesta
- Turnauksen voittaja ratkaisee, mikä kilta saa kunnian kampanjan seuraavassa luvussa – ja voi halutessaan osallistua tarinan kirjoittamiseen
Tapahtuman tiedot:
- Teema: Ravnican kiltojen välinen taistelu
- Paikka: Asikkalan kirjasto, Magic-kerhon kokoontumistila
- Aika: Keskiviikko 5.11. klo 17-20
- Osallistuminen: Avoin kaikille kerhon jäsenille ja uusille kiinnostuneille
- Erikoispalkinto: Voittajakillan tarina kirjoitetaan osaksi kirjaston Ravnica-roolipelikampanjaa – yhdessä voittajan kanssa
Torstai 6.11. – Peliviikon Hyljepeliturnaus

Torstaina Asikkalan kirjasto osallistuu valtakunnalliseen Peliviikon Hyljepeliturnaukseen, jossa pelataan selaimessa toimivaa, pelijameissa kehitettyä Seal Splash -peliä. Pelissä ohjataan ahnetta hyljettä, joka syö kaloja, väistelee kiviä ja hyppii kalaverkkojen yli kiihtyvän karusellimusiikin tahdissa.
Seal Splash on helposti lähestyttävä ja nopeasti opittava selainpeli, mutta huipputulosten saavuttaminen vaatii tarkkuutta ja harjoittelua. Turnauksessa kilpaillaan parhaasta pistemäärästä, ja pelaajat voivat pelata vuorotellen kirjaston asiakas-PC:llä.
Kirjaston järjestelyt:
- Turnaukseen varataan yksi asiakas-PC ja rauhallisen työskentelyn tila ”koppi” klo 17–19
- Pelaajat voivat osallistua jonotusperiaatteella
- Pelivuoroja voidaan rajata aikarajoilla (esim. 3–5 minuuttia), jos osallistujia on paljon
- Pelaaja, joka ylittää 1000 pisteen rajan, saa palkinnon ja voi jäädä seuraamaan muiden suorituksia
- Korkeimman tuloksen saavuttanut pelaaja voi halutessaan lähettää tuloksensa valtakunnalliseen kilpailuun
Tapahtuman tiedot:
- Peli: Seal Splash (pelattavissa osoitteessa hyljepeli.fi)
- Paikka: Asikkalan kirjasto, rauhallinen tila
- Aika: Torstai 6.11. klo 17–19
- Osallistuminen: Avoin kaikille, ei ennakkoilmoittautumista
- Palkinto: heijastin ja parhaan tuloksen tehneelle mahdollisuus osallistua valtakunnalliseen tuloskilpailuun
Perjantai 7.11. – Yleisön pyynnöstä: Stick Fight -turnaus

Perjantaina Asikkalan kirjaston pelinurkka muuttuu taistelutantereeksi, kun järjestetään Stick Fight -turnaus! Kutsumme kaikki taistelun ystävät mukaan mittelöön, jossa nopeus, kaaos ja refleksit ratkaisevat.
Turnaus pelataan pelinurkan PlayStation 5:llä, ja pelimuoto mukautetaan osallistujamäärän mukaan, jotta jokainen saa mahdollisimman paljon peliaikaa ja jännitystä.
Stick Fight on nopeatempoinen taistelupeli, jossa tikku-ukot ottavat mittaa toisistaan yllättävissä kentissä ja aseilla, jotka vaihtuvat lennosta. Jokainen ottelu on arvaamaton – hallinta, selviytyminen ja ajoitus ovat avain voittoon.
HUOM!
Stick Fight on villi ja arvaamaton partypeli, jossa aseiden satunnaisuus ja kenttien yllätykset tekevät jokaisesta ottelusta erilaisen. Turnaus ei siis ole täysin “reilu” taitojen mittelö, vaan joskus erän voitto ratkeaa sattumalla tai hauskalla kaaoksella. Se on osa pelin viehätystä ja tekee turnauksesta kevyen, naurun täyteisen ja yllätyksiä tarjoavan tapahtuman.
Turnauksessa on luvassa tiivistä tunnelmaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä räiskettä ja kilpailuhenkeä. Paikalle voi tulla myös kannustamaan suosikkiaan ja nauttimaan tunnelmasta – pelin seuraaminen on yhtä viihdyttävää kuin pelaaminen.
Turnauksessa noudatetaan reilun pelin ja hyvän häviämisen periaatteita.
Turnausmuoto:
- 2–4 pelaajaa: useita otteluita, paras kolmesta tai viidestä
- 5–6 pelaajaa: Round Robin + finaali
- 7–8 pelaajaa: lohkoihin jaettu alkusarja + finaali
- 9-12 pelaajaa: pudotuspelit (single/double elimination)
Tapahtuman tiedot:
- Aika: Perjantai 7.11. klo 12:30–15 (venymisvaralla klo 16 saakka)
- Paikka: Asikkalan kirjaston pelinurkka
- Osallistujamäärä: 2–12 pelaajaa
- Kesto: 1,5–3 tuntia osallistujamäärästä riippuen
- Palkinto: Kunnia, mainetta ja mahdollisesti jotain makeaa
- Tunnelma: Tule mukaan pelaamaan tai kannustamaan
Lauantai 8.11. – GameÖver Lahdessa: Fiasco!
Peliviikon huipennuksena Asikkalan kirjasto osallistuu Lahden GameÖver-pelitapahtumaan, joka kokoaa yhteen peliharrastajia, pelintekijöitä ja pelikulttuurin ystäviä. Kirjaston toimesta tapahtumassa järjestetään Fiasco!-roolipelin pelautus, joka tarjoaa osallistujille mahdollisuuden sukeltaa farssien ja katastrofien maailmaan.
Fiasco! on pelinjohtajaton tarinankerrontapeli, jossa pelaajat luovat yhdessä elokuvamaisia tarinoita kunnianhimosta, epäonnistumisista ja yllättävistä käänteistä. Pelissä ei ole valmiita juonia – sen sijaan kortit määrittävät hahmot, heidän suhteensa ja tarinan lähtökohdat. Lopputuloksena syntyy hulvattoman traaginen kertomus, jossa mikään ei mene suunnitelmien mukaan.
Aiemmissa pelautuksissa Asikkalan kirjastossa Fiasco on kerännyt kiitosta erityisesti:
- helppoudestaan uusille pelaajille
- mustasta huumoristaan ja yllättävistä tilanteistaan
- tarinallisesta vapaudestaan ja yhteisestä luovuudesta
GameÖver-tapahtumassa pelautetaan yksi tai useampi playset-skenaario, jotka voivat sijoittua esimerkiksi ostoskeskukseen, lähiöön tai fantasiamaailmaan. Pelaajamäärä on 3–5, ja peli kestää noin 2–3 tuntia.
Tapahtuman tiedot:
- Peli: Fiasco! – Farssien ja katastrofien kertapeli
- Paikka: GameÖver-pelitapahtuma, Lahti
- Aika: Lauantai 8.11. (tarkempi kellonaika tapahtuman ohjelmassa)
- Osallistuminen: Paikan päällä, ei ennakkoilmoittautumista
- Tyyli: Pelinjohtajaton, tarinallinen, improvisaatiota ja huumoria
Tervetuloa siis mukaan Peliviikon tapahtumiin!
Peliviikko Asikkalan kirjastossa tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua pelien maailmaan yhdessä muiden kanssa. Viikon aikana pääset kokemaan tarinallisia seikkailuja, osallistumaan turnauksiin, keskustelemaan pelien moraalisista valinnoista ja kokeilemaan uusia pelimuotoja matalalla kynnyksellä.
Tule mukaan yksin, ystävän kanssa tai koko perheen voimin – olitpa kokenut pelaaja tai vasta utelias ensikertalainen, jokaiselle löytyy jotakin. Tervetuloa viettämään pelien täyteistä viikkoa kirjastolle!