Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Palaute Haku

Kaikissa alakouluissa tehdään monia erilaisia toimenpiteitä liikunnallisuuden lisäämiseksi koulupäivän aikana. Päivän aluksi osallistujat tutustuivat myös yläkoulun toimenpiteisiin liikunnallisuuden lisäämiseksi. Lasten parlamentin edustajat olivat selvittäneet oman koulunsa oppilaiden näkemyksiä toimenpiteistä liikunnallisuuden lisäämiseksi koulupäivän aikana. Tämän lisäksi alakoulujen oppilailta kysyttiin hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Edustajat pohtivat myös sitä, miten liikunnallisuutta voidaan lisätä vapaa-ajalla.

Lasten parlamentin edustajien mielestä, jokaisessa koulussa tulee edelleen olla pitkät välitunnit. Ohjattua välituntitoimintaa tulee edelleen jatkaa. Toivomme, että toiminnallisia oppitunteja lisätään, sillä leikin avulla voimme oppia paremmin ikään katsomatta tai vuosiluokasta riippumatta. Meillä on hyvät edellytykset olla ulkona ja liikkua luonnossa. Hyödynnetään sitä enemmän jatkossa.

Esitämme, että kouluvuoden aikana koulussa järjestetään toiminnallisia retkipäiviä ja turnauksia, joiden suunnittelussa oppilaat saavat olla mukana. Luokkien välistä yhteistyötä on hyvä lisätä.

Lasten parlamentin edustajat kokevat, että koulujen hyvinvointiin vaikuttavat monet eri tekijät. Näistä tärkeimmät ovat:

Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa sekä omaan että toisten hyvinvointiin. Oppilaille merkityksellisiä asioita ovat ne, joihin he itse pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan sekä ne asiat, jotka näkyvät päivittäin arjessa. Voisimme tiedottaa koulukohtaisista vanhempainilloista oppilaille. Tämän lisäksi meidän on hyvä muistuttaa, mitä kouluyhteisössä työskentelevät henkilöt käytännössä tekevät.

Parlamentin lopuksi edustajat miettivät, miten liikuntaa voidaan lisätä vapaa-aikana. Oppilaat tuottivat seuraavia näkemyksiä:

Seuraava Lasten parlamentti järjestetään syyskuussa 2025.