Rantakulman alueen putkirikko nosti esiin varautumisen tärkeyden
Aurinkovuoren Vesi tiedotti sunnuntaina 30.8.2026 Rantakulman alueella tapahtuneesta putkirikosta, joka vaikutti alueen asukkaiden vedenjakeluun. Putkirikko saatiin korjattua sunnuntai-illan aikana ja alueen vedenjakelu toimii jälleen normaalisti. Kiitämme kuntalaisia kärsivällisyydestä tilanteen aikana sekä vesihuoltolaitoksen henkilöstöä työskentelystä häiriön korjaamiseksi.
Häiriötilanteet ovat aina valitettavia ja niitä pyritään ehkäisemään sekä korjaamaan mahdolliset viat mahdollisimman nopeasti. Jokaisen kotitalouden olisi kuitenkin tärkeää varautua tilanteisiin, joissa palvelut eivät ole normaalisti käytettävissä. Asikkalan kunta järjesti elokuussa kaksi kuntalaisille avointa varautumisiltaa, joissa käsiteltiin kotitalouksien varautumista erilaisiin häiriötilanteisiin. Tilaisuuksissa korostui sama viesti, jonka myös tämä putkirikko osoitti käytännössä: hyvä ennakkovarautuminen lisää turvallisuutta ja helpottaa arjesta selviytymistä poikkeustilanteissa.
Muistutamme kaikkia kuntalaisia 72 tunnin kotivarasta, jonka avulla kotitalous pystyy selviytymään vähintään kolmen vuorokauden ajan häiriötilanteessa. Vesihuollon häiriötilanteissa erityisen tärkeää on, että kotona on varattuna puhdasta juomavettä. Suositeltava määrä on vähintään muutama litra vettä henkilöä kohden vuorokaudessa. Kannustamme kaikkia kuntalaisia tutustumaan kotivaraohjeisiin ja varmistamaan, että oma kotitalous on varautunut vähintään 72 tunnin omatoimiseen selviytymiseen. Varautumiseen ja kotivaraan ohjeita löytyy kunnan varautumisen kotisivuilta.