Uuden sosiaali- ja terveysaseman rakentaminen Asikkalaan
Hyvinvointialue suunnittelee uutta sosiaali- ja terveysasemaa Asikkalaan. Asikkalan kunta osallistuu hankkeeseen yhteistyökumppanina osoittamalla Hyvinvointialueen käyttöön tontin, johon uusi sote-asema rakentuisi. Maanantaina 16.6.2025 Asikkalan kunnanhallitus hyväksyi hankkeen osalta aiesopimuksen ja samalla kunnanhallitus päätti aloittaa kaavatyön Koulumestarintien tontin osalta. Kyseisellä tontilla sijaitsi aiemmin Anianpellon koulu. Kaavatyössä tontin käyttötarkoitus muutetaan koulukäytöstä uuden sote-aseman mahdollistavaksi ja tontista erotetaan Päiväkoti Hulivilin alue omaksi kokonaisuudeksi.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden säilyminen Asikkalassa on kuntalaisille ensiarvoisen tärkeä palvelu, ja siitä syystä kunnan rooli yhteistyökumppanina hankkeessa on tärkeä. Hyvinvointialueen roolina on suunnitella sote-asema ja rakennuttaa se. Asikkalan kunnan roolina on kaavoittaa tarpeisiin soveltuva tontti ja vuokrata se Hyvinvointialueelle.
Nykyisen terveysaseman tulevaisuudesta tehdään eri vaihtoehtojen kartoitus ja asia päätetään myöhemmin, kun sote-keskushanke etenee. Uuden sote-keskuksen tavoiteaikataulu rakennustöiden aloittamisen osalta on 2027/2028 ja valmistumisen osalta vuoden 2030 aikana.
Lisätietoja: Rinna Ikola-Norrbacka, kunnanjohtaja, p. 044 778 0210, etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi