Uusi Aniankedon asuinalue tulee vahvistamaan Asikkalan kunnan elinvoimaa
Asikkalassa Aniankedon uuden asuinalueen rakentamisen valmistelu nytkähti merkittävän askeleen eteenpäin, kun hallinto-oikeus kumosi päätöksellään kaavasta tehdyn valituksen. Asikkalan kunta on laatinut Aniankedon asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Kaavaratkaisun myötä Vääksyn kuntakeskukseen alkaa rakentumaan toimiva ja viihtyisä Aniankedon asuinalue keskeiselle sijainnille lähelle palveluita.

Aniankedon alueen rakentamisen valmistelut pääsevät nyt kunnolla käyntiin ja kunnassa ollaan toiveikkaita alueen vetovoiman suhteen. ”Odotamme Aniankedosta meille isoa mahdollisuutta elinvoiman näkökulmasta. Anianketo tukee alueen kehitystä, houkuttelee uusia asukkaita mahdollistaessaan omakotiasumista palveluiden äärellä ja luo edellytyksiä myös palveluiden kehittymiselle. Toivomme uuden asuinalueen vahvistavan Vääksyn kuntakeskuksen vetovoimaa tulevaisuudessa”, kertoo kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka.
Käynnistyvä kaavahanke on tärkeä askel Asikkalan kunnalle vastaten osaltaan tulevaisuuden asumisen tarpeisiin. Hankkeen käynnistymisestä tiedotetaan erikseen sen edetessä.
Lisätiedot:
Rinna Ikola-Norrbacka, kunnanjohtaja, p. 044 778 0210, rinna.ikola-norrbacka@asikkala.fi
Tarja Parviainen, elinvoimajohtaja, p. 044 778 0043, tarja.parviainen@asikkala.fi
Kaavaan liittyvät lisätiedot:
Kimmo Sutinen, kaavoituspäällikkö, p. 044 778 0270, kimmo.sutinen@asikkala.fi