Ympäristölautakunnan 11.3.2025 päätökset
Kokouksen esityslista löytyy tästä linkistä.
Ympäristölautakunnan maaliskuun kokoukseen osallistuivat kaikki lautakunnan varsinaiset jäsenet ja keskustelu kävi vilkkaana. Lautakunta on toivonut avustussääntöä omaehtoisen ympäristönsuojelun avustuksiin ohjeeksi hakijoille sekä tueksi avustuspäätösten tekemiseen. Avustussääntö hyväksyttiin lautakunnassa pienellä muutoksella. Jatkossa lautakunta ei enää myönnä omaehtoisen ympäristönsuojelun avustuksia yksityisille henkilöille, vaan hakijana tulee olla yhteisö.
Lautakunta antoi lausuntoja Kartinkärki I ranta-asemakaavasta sekä Padasjoen rakennusjärjestyksestä ja Padasjoelle suunnitellun tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Lisäksi ympäristölautakunta kävi läpi vuoden 2024 ympäristötilinpäätöksen ja keskusteli mm. kasvihuonekaasujen päästölaskennan esittämistavan ongelmallisuudesta. Myös lautakunnan kevätkatselmuksen tarpeellisuudesta keskusteltiin ja todettiin, että tänä keväänä ei näillä näkymin ole tarvetta järjestää lautakunnan kevätkatselmusta. Seuraavassa kokouksessa voitaisiin kuitenkin käydä läpi aikaisemmissa katselmuksissa nousseiden valvontakohteiden nykytilanne.
Kokouksessa käsitellyt asiat:
Ympäristölautakunnan kokouksen 11.3.2025 päätökset tehtiin esityslistan mukaisina pois lukien § 21, jossa esittelijä muutti päätöksen liitteenä olevaa avustussääntöä niin, että avustusta ei voi hakea yksityishenkilö. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen esittelijän tekemällä muutoksella.
Kokouksen pöytäkirja julkaistaan tarkastamisen jälkeen ja se on luettavissa kunnan verkkosivuilta tästä linkistä.