Ympäristölautakunnan 28.1.2025 päätökset
Kokouksen esityslista löytyy tästä linkistä.
Ympäristölautakunta kokoontui vuoden 2025 ensimmäiseen kokoukseen virkein mielin ja hyvässä hengessä. Teknisen toimen kunnanvirastolle muuttamisen myötä lautakunta kokoontui ensimmäistä kertaa uusissa tiloissa kunnanviraston kokoustila Heimossa. Kokouksen pääpaino keskittyi valvonnan, lupapalveluiden talouden sekä kunnan rakennusjärjestyksen ja rakennusvalvonnan taksan päivityksiin. Keskusteltua käytiin myös mm. rantarakentamisesta sekä vesiliikenteen aiheuttamasta ympäristöhaitasta, Kalkkistenkosken alueella.
Lautakunnan puheenjohtajalle osuneen esteen vuoksi kokoukseen osallistui hänen varajäsenensä. Muuten kaikki lautakunnan varsinaiset jäsenet olivat paikalla kokouksessa, ja puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Risto Kailaniemi. Ympäristölautakunta toivotti lämpimästi tervetulleeksi myös uuden nuorisovaltuuston edustajan, 15-vuotiaan Peppiina Kiurun, jolla käynnistyi toinen kausi nuorisovaltuuston riveissä. Alkaneella uudella kaudella Peppiina toimii ympäristölautakunnassa edustamisen lisäksi myös nuorisovaltuuston varapuheenjohtajana.
Kokouksessa käsitellyt asiat:
Kaikki päätökset tehtiin esityslistan mukaisesti.
Kokouksen pöytäkirja julkaistaan tarkastamisen jälkeen ja se on luettavissa kunnan verkkosivuilta tästä linkistä.