Ympäristölautakunnan 6.5.2025 päätökset
Kokouksen esityslista löytyy tästä linkistä.
Ympäristölautakunta kokoontui toukokuun alussa päättämään omaehtoisen ympäristönsuojelun avustusten jakamisesta sekä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle annetavasta lausunnosta. Omaehtoisen ympäristönsuojelun avustukset herättivät paljon keskustelua ja lautakunta pohti mm. sitä, sopiiko kunnan myöntää avustuksia talkootarjoilujen hankkimiseen. Lopputuloksena lautakunta äänesti avustusten myöntämisestä ja joitain avustussummia pienennettiin lähinnä talkootarjoilujen osalta.
Kokouksen jälkeen lautakunta perehtyi rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun suorittamiin kevätkatselmuksiin. Viranhaltijat ovat kiertäneet katsomassa kiinteistöjä, jotka ovat mukana ympäristölautakunnan jatkuvassa valvonnassa. Useimmilla kiinteistöistä on tarve jatkaa valvontaa, mutta joukkoon mahtui myös iloisia yllätyksiä.
Kokouksessa käsitellyt asiat:
Ympäristölautakunnan kokouksen 6.5.2025 päätökset tehtiin esityslistan mukaisina poislukien § 43, jossa jokainen yhdeksästä avustuskohteesta käsiteltiin yksitellen ja useassa vähennettiin esitettyä avustussummaa äänestyksen jälkeen.
Kokouksen pöytäkirja julkaistaan tarkastamisen jälkeen ja se on luettavissa kunnan verkkosivuilta tästä linkistä.