Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Haku

Jos kiinteistö kuuluu vesihuollon toiminta-alueeseen, kiinteistö tulee ensisijaisesti liittää kunnalliseen vesihuoltoon ja jätevesiviemäriin. Liittämisvelvoite on asetettu Vesilain (681/2014) 10 §.

Kunnan ympäristöviranomainen voi erityistapauksissa myöntää vapautuksen vesihuoltoon ja viemäriin liittämisestä. Vapautus liittämisvelvollisuudesta voidaan myöntää, jos

  1. liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
  2. vapauttaminen ei vaaranna vesihuoltolaitoksen taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.

Näiden lisäksi vesijohtoon liittämisestä vapautettavalla kiinteistöllä pitää olla käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttämää talousvettä. Jätevesiviemäriin liittämisestä vapautettavan kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely pitää pystyä järjestämään ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

Kiinteistön omistaja hakee vapautusta erillisellä lomakkeella. Haettaessa vapautusta jätevesiverkostosta, hakijan tulee täyttää lisäksi selvitys nykyisestä jätevesijärjestelmästä. Jos hakija hakee vapautusta vesijohtoverkostosta, tulee hänen toimittaa hakemuksen liitteenä tutkimustodistus kaivoveden laadusta, ellei kyseessä ole ns. kantovedellinen asunto.

Vesihuollon toiminta-alueen ulkopuolella sijaitsevien kiinteistöjen jätevedet käsitellään useimmiten kiinteistökohtaisesti.

Yhteystiedot

Käyntiosoite

Asikkalantie 21, 17200 Vääksy

 

Yhteyshenkilöt

Ympäristönsuojelusihteeri /
Ympäristötarkastaja
ymparisto@asikkala.fi