Siirry sisältöön
Asioi verkossa Haku

Luonnon monimuotoisuus on elämän ehto maapallolla ja siksi sitä tulee vaalia. Mitä monipuolisemmin ympäristössämme on kasvillisuutta ja eliöitä, sitä paremmin maapallomme pysyy elinkelpoisena.

Meillä ihmisillä on monenlaisia perusoikeuksia, kuten puhdas vesi ja elinympäristö. Suomessa ja erityisesti Asikkalassa olemme hyvin etuoikeutettuja rikkaasta luonnostamme. Samalla meillä on myös velvollisuus huolehtia ympäristöstämme mm. toimittamalla omat jätteemme jätteenkeräykseen ja torjua omilla maillamme vieraslajeja.

Jokainen voi omalla kiinteistöllään ylläpitää rikasta kasvillisuutta ja eliöstöä vapaaehtoisesti vaikkapa perustamalla niittyjä ja rakentamalla hyönteishotelleja.

  • Asikkalan rikkautena on erilaisia ekosysteemejä, joista kerrotaan Lahden seudun luonto-sivustolla.
  • Luontoliiton kevätseurannan teemana oli tänä vuonna vakiolajien lisäksi joutomaat. Kevätseuranta on helppo tapa tutustua lähiluonnon lajistoon. Myös lapsille löytyy inspiroivat kevätseurantamateriaalit.
  • Asikkalan luonnonystävät ry on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys. Lisätietoa heidän yhteystiedoista, ajankohtaisesta toiminnasta ja osallistumismahdollisuuksista löytyy parhaiten Facebook-sivuilta tai SLL:n verkkosivuilta.
  • Tutustumalla paikallisiin lintuharrastajiin voi saada paljon kirjoittamatonta tietoa ja upeita luontokokemuksia. Lintuharrastuksen tapahtumista, ajankohtaisista uutisista ja havainnoista löydät tietoa Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen sivuilta.
  • Salpausselkä Geopark on kuuden kunnan kuntarajojen mukainen alue, joka pitää sisällään jääkauden jälkeensä jättämät salpausselät. Asikkalassa tunnetuimpia Salpausselkä Geopark -kohteita ovat Vääksyn kanava ja Pulkkilanharju.
  • Vieraslajien torjunta on jokaisen kiinteistön omistajan velvollisuus, mutta se onnistuu parhaiten yhteisvoimin.
  • Jos puutarhajätettä ei voi kompostoida omalla pihalla, se tulee toimittaa Asikkalan lajitteluasemalle. Luontoon sitä ei saa koskaan viedä!
  • Suomen kiinteistöistä 27 % ei täytä jätevesiasetuksen vaatimuksia. Asikkalassa erityisesti ranta- ja pohjavesialueilla jätevesijärjestelmät ovat liian heikkoja. Kiinteistön jätevesijärjestelmän päivityksellä voidaan vähentää merkittävästi ympäristön kuormaa ja suojella luontoamme.

Oman pihan monimuotoisuus:

  • Vuoden 2020 Pelasta pörriäinen -kampanja innosti melkein 76 000 pörriäistekoa. Jatkakaamme pölyttäjien auttamista.
  • Niityn perustaminen omalle pihalle tukee luonnon monimuotoisuutta.