Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Haku

Syyskuun alussa Asikkalaan avataan kunnan asiointipiste, jossa saa neuvontaa Kela-asioissa. Vähäisellä käytöllä ollut Kelan oma palvelupiste suljetaan. Useimmat Kela-asiat voi hoitaa puhelimitse ja verkossa.

Asikkalan uusi asiointipiste sijaitsee osoitteessa Rusthollintie 2. Asiointipiste on avoinna maanantaista torstaihin klo 9–15 ja perjantaisin klo 9–14.

Asiointipisteeseen tulee asiakastietokone, jolla Kela-asiat voi hoitaa verkossa. Kunnan työntekijä neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa ja auttaa verkkoasioinnissa. Asiointipisteestä saa myös Kelan hakemuslomakkeita ja esitteitä.

Kelan oma palvelupiste (Kustaankuja 2) on toiminut ajanvarauksella koronaepidemian aikana. Kesällä 2021 palvelupiste on ollut kiinni. Asiakaskäyntien määrä on jäänyt vähäiseksi, ja siksi piste korvataan nyt muilla palveluilla.

Etäpalvelusta henkilökohtaista neuvontaa

Asiointipisteessä on Kelan etäpalvelu, jossa asiakas saa henkilökohtaista neuvontaa Kelan palveluasiantuntijalta tietokoneen kuva- ja ääniyhteydellä. Etäyhteyden avaamiseen saa tarvittaessa apua. Etäpalvelussa voi hoitaa samoja asioita kuin Kelan omassa palvelupisteessä.

Jatkossa Kela voi yhteistyössä kunnan tai muiden toimijoiden kanssa järjestää myös pop up –palvelua, jolloin Kelan palveluasiantuntija tulee asiakkaiden luo asiointipisteeseen, ohjaamoon, palvelutaloon, kirjastoon tai sosiaalipalveluiden toimipisteeseen.

Puhelimitse, ajanvarauksella ja verkossa

Kelan asiointipalvelussa, eli OmaKelassa voi lähettää hakemuksia ja liitteitä tai tarkistaa oman hakemuksensa käsittelytiedot. OmaKelaan pitää kirjautua ja sen käyttöön saa tarvittaessa apua puhelimitse.

Kelan puhelinpalvelussa saa neuvontaa, apua verkkoasiointiin ja voi tarvittaessa myös hakea etuuksia. Puhelinpalvelu on avoinna ma–pe klo 9–16. Tarkista elämäntilannekohtaiset palvelunumerot.

Puhelinpalveluun voi myös varata ajan, jolloin Kelan palveluasiantuntija soittaa sovittuna ajankohtana. Kun Kelan työntekijä soittaa, puhelu ei maksa asiakkaalle mitään.

Kelan palvelupisteiden ja kuntien asiointipisteiden osoitteet ja aukioloajat löytyvät verkosta osoitteesta www.kela.fi/palvelupisteen-haku. Asikkalan lähin Kelan palvelupiste Lahdessa on avoinna maanantaista perjantaihin klo 12–16.

Yhteystiedot

Eteläisen asiakaspalveluyksikön johtaja Irma Parén, puhelinnumero, etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätietoja Asikkalan kunnan puolesta antaa talousjohtaja Aapo Pispa, p. 044 778 0220, aapo.pispa@asikkala.fi