Vääksyn Yhteiskoulun lukio
Vääksyn Yhteiskoulun uusi koulurakennus valmistuu keväällä 2024 ja opetus uusissa tiloissa päästään alkamaan elokuussa 2024. Vääksyn Yhteiskoulun lukio on keskisuuri lukio ja meillä opiskelee noin 190 lukiolaista. Lukiomme vahvuuksia osaavan ja pätevän henkilökunnan lisäksi ovat ilmailu-, liikunta- ja teatterilinja sekä kaikille lukiosta kiinnostuneille tarkoitettu yleislinja.
190 Opiskelijaa
54 Henkilökuntaa
2 Rehtoria
Ajankohtaista
II jakso: 30.9.2024-26.11.2024
Taksvärkkipäivä PE 11.10.2024
Ensimmäisen vuosikurssin kotien ilta 10.10.2024
VYK:n avoimet ovet TI 29.10.2024 klo 17.00 alkaen
– kaikki kuntalaiset ovat tervetulleita tutustumaan uuteen kouluun
Lukioilta yhdeksäsluokkalaisille 13.11.2024
Lukion esittely
Vääksyn Yhteiskoulun lukio (VYK) sijaitsee Asikkalan kunnassa lähellä Lahden kaupunkia. Vääksyn Yhteiskoulun lukiossa on noin 190 opiskelijaa ja yläkoulussa noin 330 oppilasta. VYK:ssä on kaikkiaan noin 37 aineenopettajaa, 5 erityisopettajaa ja 7 koulukäynninohjaajaa, koulukuraattori, koulupsykologi ja lukion terveydenhoitaja. Heidän lisäksensä opiskelijoiden viihtyvyydestä huolehtivat koulusihteeri, keittiöhenkilökunta, siistijät ja kiinteistöhoitaja-vahtimestari. Lukion lukuvuosi on jaettu 5 jaksoon ja jokaisen jakson lopussa on 7 päivää kestävä koeviikko. Lukiossa on käytössä 75 minuutin oppitunnit.
Vääksyn Yhteiskoulun lukio tarjoaa hyvät mahdollisuudet toisen asteen lukiokoulutuksen suorittamiseen. Lukion tehtävänä on ensisijaisesti tarjota yleissivistävää ja laadukasta opetusta, jonka turvin nuorella on hyvät mahdollisuudet lähteä opiskelemaan eri oppiaineita korkeakouluun. Yleissivistävyyden lisäksi tarjoamme monenlaista painotusta ja erikoiskursseja.
https://asikkala.fi/wp-content/uploads/2024/03/VYKn-uusi-rakennus-kuvasarja-Wilmaan-15.3.2024.pdf
Videoita lukion YouTube-kanavalta
Keskisuuressa lukiossamme sinä et huku massaan, vaan sinut huomataan ja sinusta huolehditaan.
Uusia kasvoja. Lukioaulan kahviautomaatin tuntumassa keskustelet vanhojen tuttujen kanssa tai sitten tutustut uusiin ihmisiin (1/3 lukion opiskelijoista tulee kunnan ulkopuolelta).
Lähilukio on lähilukio. Työpäivät päättyvät pääsääntöisesti klo 14.20 ja aikaa jää läksyjen lisäksi myös harrastuksiin ja muuhun vapaa-aikaan.
Lukio on maksuton. Läppäri, oppikirjat ja muut opiskelumateriaalit tulevat lukion puolesta.
Opintojaksotarjotin on laaja ja koululla hyvä valikoima erilaisia painotuksia. Mitä ei löydy, niin kysy ja suunnitellaan yhdessä.
– erikoislinjat: ilmailulinja, liikuntalinja ja teatteripaketti (näytelmämusikaalit jne.)
– LUMA -paketti: laaja valikoima niin pitkän kuin lyhyen matematiikan ja fysiikan opintojaksoja.
– kansainvälisyys: Erasmus-hankkeet, B3 -kielinä ranska, saksa tai venäjä.
– taito- ja taideaineet: laaja valikoima liikunnan, kuvataiteen ja musiikin opintojaksoja sekä lukiodiplomeja
– edellä mainittujen lisäksi tarjolla on mm. seuraavat opintojaksot: biologian laborointi, näytelmämusikaali, vaellus, vanhojen tanssit, hygieniapassi, järjestyksenvalvoja, kansainvälisyys sekä fysiikan ja kemian kokeellinen laborointi
– eri oppiaineiden pakolliset, valtakunnalliset valinnaiset ja ns. abi/yo -opintojaksot löytyvät meiltä
Meillä on sopivan kokoiset opiskeluryhmät, jossa sinut huomataan ja saat äänesi kuuluville. Asikkalan kunta huolehtii oman kunnan lukiolaisista erityisen hyvin.
Lukiomme opetus on laadukasta ja opettajakunta pätevää. Edellä mainittujen asioiden ja motivoituneen opiskelijajoukon ansiosta olemme menestyneet hyvin kansallisissa lukiovertailuissa.
Hyvä yhteishenki niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan kesken.
Vuosikurssilaiset ja tutorit järjestävät yhdessä mm. seuraavia tapahtumia: ryhmäytymispäiviä, liikuntatapahtumia, puurokonvat, vanhojen tanssit, penkkarit ja vietetty erilaista oppimispäivää Helsingissä tai Tampereella.
Vääksyn Yhteiskoulun lukio on yleissivistävä, valtakunnalliseen ylioppilastutkintoon johtava ja jatko-opintoihin valmentava oppilaitos, joka huolehtii jokaisesta opiskelijastaan.
Vääksyn Yhteiskoulun lukiossa toimivat yleislinjan lisäksi ilmailulinja ja liikuntalinja. Edellä mainittujen lisäksi lukiolainen voi vahvistaa itseilmaisua teatteripaketin opintojaksovalikoimilla. Lukion yleislinjalle otetaan vuosittain enimmillään 35 opiskelijaa, ilmailulinjalle 25 opiskelijaa ja liikuntalinjalle 10 opiskelijaa. Kaikkiaan lukiossamme on noin 210 opiskelijaa, joista 1/3 on ilmailulinjan opiskelijoita. He tulevat pääosin eri puolilta Suomea.
Haku yleislinjan, ilmailulinjan tai liikuntalinjan opiskelijaksi
- Hae Vääksyn yhteiskoulun lukioon opintopolku.fi-sivuston kautta toisen asteen yhteishaussa. Lukion lukuaineiden keskiarvoraja on 7.
- Täytä hakuaikana ainevalintakortti. Ympyröi alustavat opintovalinnat vain ensimmäisen vuosikurssin osalta. Lisätietoa opintojaksoista löydät Lukion opintojaksot LOPS2021-oppaasta. Palauta ainevalintakortti osoitteeseen:
Vääksyn Yhteiskoulun lukio
opinto-ohjaaja Elina Muhonen
Koulukuja 2, 17200 Vääksy - Ilmailulinjalle ja/tai liikuntalinjalle hakeva täyttää hakuaikana lisäksi lisätietolomakkeen, jota käytetään haastattelun pohjana. Lomakkeet löytyvät linjojen omilta sivuilta.
Ilmailulinjan ja liikuntalinjan valintaperusteet on esitelty tarkemmin sivuston alareunasta löytyvillä linjojen esittelysivuilla.
Vääksyn yhteiskoulun lukion esittelytilaisuudet
Lukuvuosittain järjestetään lukion yleisiä esittelytilaisuuksia. Ajantasaiset tiedot ajankohtaista-osiosta näiltä verkkosivuilta. Seuraavat yleiset esittelytielaisuudet järjestetään lukuvuonna 2024-2025.
Lisätietoja hakemisesta antaa:
opinto-ohjaaja
Elina Muhonen
p. 044 778 0414
elina.muhonen@asikkala.fi
Opinto-ohjaaja
Elina Muhonen
p. 044 778 0414
Opinto-ohjaaja on päivittäin tavattavissa työhuoneellaan luokan C202 vieressä. Opiskelijat voivat varata opolle aikoja Wilmaviestillä, Whatapp-viestillä tai opon luona käymällä. Opinto-ohjaajan tavoittaa työhuoneeltaan hyvin myös ilman ajanvarausta. Tervetuloa juttelemaan!
Opinto-ohjaaja auttaa opiskelijaa muun muassa:
– ainevalintoihin liittyvissä kysymyksissä ennen lukion alkua
– opiskelusuunnitelman laatimisessa
– kurssivalintojen tekemisessä lukioaikana,
– yo-tutkintoon liittyvissä asioissa yhdessä aineenopettajien kanssa
– jatko-opintosuunnitelman tekemisessä
– opiskeluun liittyvissä vaikeuksissa yhteistyössä ryhmänohjaajan ja
opiskeluhuoltohenkilöstön kanssa.
Opinto-ohjausta tarjotaan lukion aikana opinto-ohjauksen kursseilla OP1, OP2 ja OP3 ja henkilökohtaisena sekä pienryhmäohjauksena. Lisäksi opinto-ohjaaja vastaa lukion tutor-toiminnasta. Opinto-ohjausta tarjotaan myös lukiosta valmistuneille vailla opiskelupaikkaa oleville nuorille vuoden ajan valmistumisen jälkeen. Ohjausta saa opintoihin hakeutumiseen ja urasuunnitelmiin liittyen.
Laaja-alainen erityisopettaja
Miia Alhonen
p. 044 778 0420
Työtilat väistötiloissa. Työnkuvaan kuuluu:
- Lukemisen ja kirjoittamisen testien teettäminen
- Todistusten ja lausuntojen kirjoittaminen
- Oppituntien aikainen tuki: pienryhmä-/yksilötuki, samanaikaisopetus
- Jaksoittain vaihtuvat vastaanottoajat
- Opiskelijaneuvotteluissa mukanaolo (tarpeen mukaan)
Terveydenhoitaja
Laura Kanden
p. 044 780 2202
Tavoitettavissa Aurinkovuoren koulun puolella opiskelijahuollon tiloissa ilman ajanvarausta ma ja pe klo 8.30-9.30, muuten ajanvarauksella. Ilman ajanvarausta vain lyhyet asiat. Ajan voi varata Wilman kautta, sähköpostilla (laura.kanden@paijatha.fi) tai puhelimitse.
Terveydenhoitajan luo voi tulla missä vaan terveysasioissa, esimerkiksi mielenterveys-, seksuaali- ja ehkäisyasioissa. Terveydenhoitaja tekee myös terveystarkastuksia ja ennaltaehkäisevää työtä, sekä antaa rokotuksia. Terveydenhoitajan kautta hoituu lisäksi ohjaaminen muihin terveyspalveluihin ja lääkärintarkastuksen tarpeen arviointi. Terveydenhoitaja tekee yhteistyötä muiden opiskeluhuollon toimijoiden ja opettajien kanssa.
Kuraattori
Heidi Lamberg
044 7780 415
Ajoittain koulu voi tuntua hankalalta, jännittää, ahdistaa tai keskittyminen voi olla haastavaa. Tunteet, mielialat ja ajatukset voivat vaihdella. Älä jää murehtimaan yksin. Usein jo asiasta ääneen puhuminen selkiyttää ajatuksia ja helpottaa omaa oloa. Kuraattori voi tarjota ulkopuolisen näkökulman asioihin ja tarvittaessa myös ohjata oikeaan paikkaan avun saamiseksi. Tarkoituksena on tukea ja auttaa oppilasta sekä perhettä, toimia linkkinä kodin ja koulun välillä; yhdessä selvittää ja ratkaista pulmatilanteita.
Tavoitettavissa Aurinkovuoren koulun puolella opiskelijahuollon tiloissa. Ota yhteyttä Wilmassa, sähköpostilla (heidi.lamberg@paijatha.fi) tai puhelimitse (Whatsapp, tekstari, soitto).
Kuraattoriin voi ottaa yhteyttä kuka vain, jolla huoli herää; opiskelija itse, vanhemmat, kaverit, opettaja tai joku koulun henkilökunnasta. Kuraattoriin voi olla yhteydessä esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
- jos koulussa tai kouluun tuleminen tuntuu vaikealta
- kaverisuhteissa on pulmia
- vapaa-ajalla on vaikeaa
- kotona on hankalaa (riitaa perheenjäsenten kesken, päihteiden käyttöä, mielenterveysongelmia)
- omat jutut painavat mieltä
Koulupsykologi / lukio
Riina Kujanpää
p. 044 482 3597
Vääksyn Yhteiskoulun lukion psykologilta voit hakea apua jaksamiseen ja opiskelukyvyn ylläpitämiseen. Tuki on vapaaehtoista, luottamuksellista ja maksutonta. Tarpeen mukaan psykologi voi ohjata jatkotutkimuksiin tai muiden palveluiden piiriin.
Psykologi tarjoaa tukea näissä asioissa
- Opiskeluvaikeudet (oppiminen, motivaatio)
- Tunne-elämään liittyvät asiat (esim. stressi, uupumus, masentuneisuus, ahdistuneisuus, opiskelua haittaava jännitys)
- Kuormittavat elämäntilanteet / kriisit
Psykologi Riinaan saat yhteyden Wilma-viestillä, soittamalla tai tekstarilla. Wilmasta psykologi löytyy henkilökunta-kohdasta. Vastaanotto on Aurinkovuoren koulun puolella oppilashuollon tiloissa.
Vääksyn Yhteiskoulu
About our school
Vääksy Upper Secondary School (Vääksyn Yhteiskoulu) is situated in the municipality of Asikkala, in a beautiful country- and lakeside environment in southern Finland. Vääksyn Yhteiskoulu was first established in 1926 and, therefore, has a long history as an institution providing education in the region. A new school building is currently under construction, and we expect to move into the new premises in 2024.
In our school, there are around 330 lower secondary school pupils, and approximately 210 upper secondary school students who all study in the same school building. Our students are 13-18 years old. About half of the 40 teachers work both at lower and upper secondary school. Working alongside the teachers there are many professionals from student or study counsellors and special needs teachers to school nurses and a school psychologist who all ensure the students’ well-being and smooth everyday life in our school.
Our aim is to offer high-quality all-round education to our students and to prepare them for further academic studies in universities and other institutes of higher education. We are proud to be able to provide our students with a wide selection of courses in many subjects, for instance foreign languages and sports, not to mention mathematics and sciences as well as humanities. As we are a medium-sized upper secondary school we have the possibility to give our students personal guidance. In addition to the national curriculum courses, we also cater for students who have a special interest for aviation. Every year we welcome 25 aviation-oriented students from all around the country. The aviation study line has been an integral part of our school since 2005 and has established its good reputation by offering a solid basis for further studies in the field of aviation.
Vääksyn Yhteiskoulu is also a good option for those who love theatre and especially musicals. Each year a group of young talented upper secondary school students prepare a school musical with several performances. There are also other courses available that offer theatre-related content. Furthermore, the students who are into competitive sports might find our school beneficial as they can combine their studies with training in a flexible way when studying in Vääksyn Yhteiskoulu.
International activities
Vääksyn Yhteiskoulu aims at strengthening international networks. The municipality of Asikkala belongs to an active network of European towns. This network, Douzelage, has provided us with many contacts and some school projects. In 2020 we welcomed a group of Polish students from Chojna with their teachers. Our students had the opportunity to work with our guests for one week within the theme of digitalisation. The visit was funded by the European Union.
Our first ErasmusPlus projects started in the middle of the pandemic in 2020. We finished our first KA2 student mobility project in autumn 2022. The name of the project was “Future Europe: French and Finnish Youth mobilises for a cause” and it was coordinated by our French partner, Lycée Julliot de la Morandière in Granville, France. During the project our students worked using various digital tools, for instance producing video clips, presentations, questionnaires and taking part in distance meetings using Teams and Zoom. Our project dealt with topics like responsible food production and environment and nature as sources of wellbeing. Finally, we were also able to have two group exchanges: the French students accompanied by their teachers visited our school in May 2022 and the Finnish group spent one week in Granville in October 2022.
The second project is still an ongoing project for teachers (2020-2023), a KA1 teacher mobility project. Our teachers have been able to tackle the problem of developing their wellbeing skills by taking in courses in various European countries. The courses all aim at enhancing the wellbeing of the whole school community. All the teachers have been training their colleagues after their courses and we have learnt for example about relaxation techniques and mindfulness. Eventually, also the pupils and students gain from these mobilities as many of the topics are easily adaptable to lessons as well.
In addition to these, our students who study foreign languages have often been able to take part in study visits in European metropoles organised by our teachers. We also encourage our students to take part in different opportunities within the European Union, and some of our students have already taken part in DiscoverEU program.
Links
Digital Citizen in a Digital World – PO WER – www.douzelage.eu
Finnish education system – OKM – Ministry of Education and Culture, Finland
Erasmus+ -ohjelman osallistumismahdollisuudet | Erasmus+ (europa.eu)
DiscoverEU | European Youth Portal (europa.eu)
Contact
Riikka Penttilä
(English and French teacher)
Erasmus+ coordinator
Ota yhteyttä
Rehtori Jarkko Koponen
044-7780 411
jarkko.koponen@asikkala.fi
Apulaisrehtori Sari Puputti
044-7780 410
sari.puputti@asikkala.fi
Koulusihteeri
Mari Sipponen
044-7780 412
mari.sipponen@asikkala.fi
Lukion opinto-ohjaaja
Elina Muhonen
044-7780 414
elina.muhonen@asikkala.fi
Ilmailulinja Joni Rissanen
044-7780 090
joni.rissanen@asikkala.fi
Liikuntalinja Oskar Breilin
044-7780 726
oskar.breilin@asikkala.fi
Teatteripaketti Elina Muhonen
044-7780 414
elina.muhonen@asikkala.fi