Kunta työnantajana
Asikkalalla on tarjota muutakin kuin vain puisia rattaita. Heti Lahden vieressä sijaitseva reilun 8 000 asukkaan vireä kunta on aina kiinnostunut osaavista ja motivoituneista työntekijöistä. Entä olisitko sinä kiinnostunut Suomen liikkuvimmasta kunnasta työpaikkana? Lue tämä ja vastaa vasta sitten.
Meillä Asikkalassa henkilöstön hyvinvointi on yksi tärkeimmistä vastuistamme työnantajana. Olemme mittausten perusteella onnistuneet hyvin: Asikkalan työntekijät ovat tyytyväisiä työpaikkaansa!
Hyvinvoinnin edistäminen näkyy myös asenteessamme liikuntaa kohtaan. Meidät on valittu Urheilugaalassa Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi ja tästä maineesta haluamme pitää myös kiinni! Meitä löydät esimerkiksi maksuttoman – ja samalla laadukkaan – kuntosalin ja luonnonkauniit lenkkimaastot.
Asikkalan kunta on koulutusmyönteinen työnantaja. Haluamme auttaa henkilöstöämme kehittämään tietojaan sekä taitojaan ja näin sopeutua myös muuttuvaan työelämään. Asikkalassa on esimerkiksi tällä hetkellä käynnissä jo kolmas tuotekehityksen erikoisammattitutkinnon vuosikurssi, jossa kunnan eri alojen työntekijät suorittavat kehittämisen erikoisammattitutkinnon oppisopimuskoulutuksena.
Pienehkönä kuntana meidän hierarkiamme on matala ja tämä näkyy myös työntekijöidemme keskuudessa. Meillä riittää aikaa toisillemme!
Asikkala on kuntana eloisa ja hyvinvoiva ja tästä kuuluu iso kiitos myös työntekijöitämme kohtaan. Mikäli sinä voit kuvitella itsesi Vääksyn 150-vuotiaan kanavan tai maalauksellisen Pulkkilanharjun maisemiin, hae meille töihin. Asikkalassa sinut otetaan ilolla vastaan.
Avoimet työpaikat
Kunnalla on vuosittain kymmeniä työpaikkoja avoinna. Avoimiin töihin, kesätöihin ja sijaisuuksiin haetaan Kuntarekryn kautta. Huom. Haku Asikkalan kunnan 15-21 vuotiaiden nuorten kesätyöpaikkoihin ei tapahdu Kuntarekryn kautta. Voimassa olevan hakumenettelyn kunnan tarjoamiin nuorten kesätyöpaikkoihin löydät työllisyyspalvelujen sivuilta.