Liikunta
Asikkalassa, liikuttavan hyvässä kunnassa on upeat puitteet pitää omasta hyvinvoinnista huolta: Liikkumaan siis, iästä viis!
Asikkalan luonnonläheisessä ja kauniissa kunnassa on loistavat mahdollisuudet liikkua, harrastaa ja huolehtia omasta hyvinvoinnista! Asikkalassa liikkumaan lähtemisen kynnystä on pyritty madaltamaan monin eri keinoin; kunnasta löytyy huima määrä lähiliikuntapaikkoja ja maksuttomia mahdollisuuksia liikunnan ilosta nauttimiseen. Suomen liikkuvimmassa kunnassa on mm. asukkailleen maksuton kuntosali, maksuttomat salivuorot, maksuton mahdollisuus liikuntaneuvontaan sekä laaja ohjattujen ryhmien tarjonta kaikenikäisille yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.


AJANKOHTAISTA:

Asikkalassa ohjattuja liikuntaryhmiä järjestävät tiiviissä yhteistyössä liikuntapalvelut, paikalliset ja alueelliset liikuntaseurat, Wellamo-opisto ja yksityiset liikunta-alan yrittäjät. Kunnan liikuntapalveluiden tehtävänä on erityisesti matalan kynnyksen terveysliikuntaryhmätoiminta. Koko kunnan ohjatun liikunnan tarjonta löytyy vuosittain elokuun alussa koteihin jaettavasta Liikkuva ja Aktiivinen Asikkala -esitteestä.

Liikuntaneuvonta työikäisille ja ikääntyville
Maksuton liikuntaneuvonta tarjoaa tukea kuntalaisille arjessa jaksamiseen ja hyvinvointiin! Liikuntaneuvojan kanssa keskustellaan asiakkaan tarpeen mukaisesti liikkumisen aloittamisesta turvallisesti sekä uni- ja ravitsemustottumuksista. Meihin voit olla yhteydessä: liikunnanohjaajat@asikkala.fi
Sähköinen ajanvaraus liikuntaneuvontaan Hyviksen kautta
Testaa olisiko liikuntaneuvonnasta sinulle hyötyä
Liikuntaneuvonta lapsille ja lapsiperheille
Maksuton liikuntaneuvonta tarjoaa tukea lapsille ja lapsiperheille terveellisten elintapojen ja liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen. Liikuntaneuvonnasta on mahdollista saada tukea myös vanhemmuuteen erityisesti arjen hallinnan ja terveellisten elintapojen näkökulmasta.
KouluPT- toiminta nuorille
KouluPT- toiminta on liikuntaneuvontaa nuorille. PT on lyhenne sanoista Personal Trainer. KouluPT tarjoaa tukea liikunnallisen ja aktiivisen elämäntavan löytämisessä. KouluPT- toiminta tapahtuu koulupäivän aikana koululla, Asikkalan liikuntahallilla tai lähiympäristössä. KouluPT- toimintaan on mahdollista osallistua yksin, kaverin kanssa tai pienryhmässä. HYPPÄÄ MESSIIN!
Lisätietoja lasten ja nuorten liikuntaneuvonnasta saat liikuntavalmentaja Masalta: masa.malen@asikkala.fi

Asikkalassa monipuoliset ja aktiiviset liikuntaseurat, Wellamo-opisto sekä yksityiset liikuttajat toimivat tärkeänä tekijänä liikunnan jalkauttamisessa mahdollisimman laajalle kohderyhmälle. Yhteistyössä on voimaa!
Asikkalan liikuntaseurojen yhteystiedot
Asikkalan yksityisiä liikuttajia:
- Yksityinen kuntosali: Kanavankunto
- PT-palvelut, ryhmä & luontoliikunta: RYHDIN -Rakentaja
- Kuntosaliohjaukset, fitness ja ravintovalmennus: FitGet Training
- Kajakkien vuokraus ja ohjatut melontaretket: LASSEN RETKET
- Elämäntapaohjaus, firstbeat ja Inbody-analyysit: FAIRPRO
- Joogaa: Vääksyn joogasalonki
- Sup- lautojen vuokraus ja myynti: VÄÄKSY SUP
- Golfia: Kanavagolf Vääksy
- Yksityinen kuntosali, suolahuone: Hotelli Tallukka
- Physiopilates ja physiotrainer ohjaukset: saarelma.heidi@gmail.com
- Personal trainer- ja liikuntapalveluita: Jennin Voima
- Asikkalan ratsastustallit: Liikuntapaikkakartta

Aurinkovuoren ulkoilureittien kupeessa (osoite: Asikkalantie 14) sijaitseva Asikkalan liikuntahalli palvelee liikkujia 850 neliön salitilallaan ja kuntalaisille maksuttomalla kuntosalillaan. Liikuntahallin kuntosali toimii kahdessa kerroksessa ja on varusteltu laadukkailla välineillä. Liikuntahallissa on käytössä invahissi.
Liikuntahallin ja kuntosalin aukioloajat:
MA 7.00 – 21.30
TI 8.00 – 21.30
KE-PE 7.00 – 21.30
LA 8.00 – 17.00
SU 8.00 – 21.00
Kuntosaliharjoittelu on tarkoitettu vain yli 15-vuotiaille! 12-15 -vuotiaat saavat harjoitella ainoastaan oman huoltajan tai opettajan valvonnassa. Turvallisuuden vuoksi alle 12-vuotiaita lapsia ei saa ottaa mukaan kuntosalille.
Kuntosalin ohjatut vuorot
4.9-15.12.2023 ja 9.1.-28.4.2024
Sali on käytössä vain ohjauksessa oleville:
MA 13.00-15.00
KE 14.00-15.00 JA 17.00-20.00
TO 8.30-12.30
Lenkkisauna liikuntahallin alakerrassa lämpiää 5.9 alkaen:
Miehet: Tiistai ja torstai klo 16-21. Naiset: Keskiviikko klo 17-21.

Ulkopelikentät
Asikkalan kuntalaisilla ja Asikkalan kesäasukkailla on mahdollisuus pelata tennistä maksuttomasti Kalmarin rannassa sijaitsevilla hiekkatekonurmikentillä sekä padelia laidunpuiston lähiliikunta-alueella Porkalintien ja Anianpellontien risteyksessä.
Pelivuorot varataan sähköisen järjestelmän kautta. Muut lähiliikuntapaikkojen pelikentät ovat kaikkien käytössä ilman varausjärjestelmää.
Tennis: Varaus saa olla enintään 1,5 tunnin mittainen. Seuraavan vuoron saa varata vasta edellisen päätyttyä! Valot ovat käytössä klo 06-22 välisenä aikana.
Padel: Varaus saa olla enintään tunnin (1h) mittainen. Seuraavan vuoron saa varata vasta edellisen päätyttyä! Kentän valaistus on käytettävissä klo 07-21 välisenä aikana.
Salivuorot
Liikuntahallin ja Vääksyn koulujen salivuorojen haku tapahtuu aina toukokuussa ennen seuraavan lukuvuoden alkua. Säännöllisesti toistuvaa salivuoroa haetaan sähköisesti.
Vapaiden salivuorojen tiedustelu kesken kauden: Elise Kettunen 044 778 0773
Tapahtumavaraukset ja liikuntahallin käytänteet: Kimmo Kainulainen 044 778 0740
Kyläkoulujen osalta salivuoroista päättävät koulujen rehtorit, salivuoroa haetaan sähköisesti elokuun loppuun mennessä. Muuten yhteydenotot:
Länsi-Asikkalan koulu, Esa Rouvala 044 778 0064
Vesivehmaan koulu, Markus Koskinen 044 778 0049
Salivuorojen sähköinen haku
Salivuorojen hakuilmoitus 2023-2024
Asikkalan kunnan liikuntatilat
Sisäliikuntatilojen käyttövuorojen jakoperusteet ja säännöt



Seniorisali Puhti on syksyllä 2021 valmistunut pieni kuntosali Vääksyn taajaman läheisyydessä, Oltermannin olon tiloissa. (Terveystie 1) Kuntosalille on helppo päästä jalkaisin, kuntoilla voi juuri itselle sopivan ajan ja yhdistää liikkumiseen vaikka maittavan lounaan oltermannissa.
Kuntosali Puhdin pääsee harjoittelemaan joka päivä klo 7.00-15.00 välillä!
Asikkalan jäähalli on asetettu käyttökieltoon 11.10.2023 alkaen ja kaikki luisteluvuorot ovat peruttu. Lisätietoa: Asikkalan jäähalli käyttökieltoon – Asikkala

Vääksyn kanava parkrun järjestetään vapaaehtoisten voimin lauantaisin klo 9.30, tervetuloa mukaan kuntoilemaan yhdessä!

Kunnan liikunnanohjaajat ovat koonneet alle linkkejä aikuisten ja ikääntyvien omatoimiharjoittelun tueksi. Harjoitteet toimivat mainioina taukojumppina työpäiviin sekä kotiin.
Tervetuloa mukaan porrashaasteeseen! Haluatko valloittaa Mount Everestin vai kapuatko tuntureille? Valitse itsellesi sopiva haaste ja tulosta se täältä! Suorituskortteja löydät myös mm. Asikkalan liikuntahallin ala-aulasta tai kirjastosta.
Porrashaaste
Liikuntakortti 2023
Kerää vuoden ajan liikuntasuorituksia. Liikuntakortti on loistava keino seurata omaa aktiivisuutta ja haastaa vaikka ystävä mukaan kerryttämään liikuntaminuutteja. Jokainen 30 minuutin suoritus lasketaan suoritukseksi. Hae oma liikuntakorttisi vuodelle 2023 kirjastosta, liikuntahallilta tai Oltermannin Olosta.
Liikuntakortti 2023 löytyy myös tulostettavana!

Asikkalassa on pelattu lentopallon harrastesarjaa yli 50-vuotta. Pentti Nikula käynnisti lentopallon talkoosarjan tultuaan Asikkalaan liikuntasihteeriksi vuonna 1968. Talkoosarjan nimi muutettiin 1990 -luvun lopulla harrastelentopallosarjaksi.
Harrastelentopallon pelit pelataan torstai-iltaisin talvikaudella klo 18.45 alkaen Asikkalan liikuntahallilla, tervetuloa pelaamaan ja kannustamaan!
Harrastelentopallon runkosarjan otteluohjelma 2023-2024
Päijät-Hämeessä on päätettyä tarttua alueen asukkaiden liian vähäisen liikkumisen, liiallisen paikallaanolon sekä eri ikäryhmien fyysisen toimintakyvyn heikkenemisen haasteeseen liikkumisohjelman muodossa. Ohjelman laatimisprosessista ovat vastanneet Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry, Päijät-Hämeen liitto, Asikkalan kunta, Pajulahden Urheiluopisto, Suomen Urheiluopisto, Junior Pelicans ry sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialue.
Yhteystiedot
Seuraa meitä somessa