Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Haku

TIEDOTE 11.8.2022

Asikkalan kunta käynnistää kokeilun, jossa kunnan yhteiseen käyttöön on hankittu kaksi täyssähköistä henkilöautoa ja yksi pakettiauto. Autoja käytetään ensisijaisesti kunnan työntekijöiden työajoihin. Kokeilun alkuvaiheessa kunnan työntekijät voivat käyttää autoja työajan ulkopuolella vapaa-ajan matkoihin korvausta vastaan. Kokeilun myöhemmässä vaiheessa autojen yhteiskäyttö on tarkoitus mahdollistaa myös Asikkalan kunnan asukkaille.

Kokeilun ensisijainen tavoite on edistää kestävää kehitystä. Toinen tavoite on tutustua yhteiskäyttöautoiluun osana joukkoliikenteen kokonaisuutta. Kolmas kokeilun tavoite on edistää puhtaampaa autoilua tarjoamalla matalan kynnyksen mahdollisuus tutustua sähköautoiluun.

Kokeilua varten hankitut autot ovat Tesla Model 3 long range, Volkswagen id5 sekä pakettiauto Opel Vivaro-e. Autojen valinnassa ensimmäisenä kriteerinä oli autojen kantama (range) eli matka, jonka täyssähköautolla pääsee yhdellä latauksella. Pitkä kantama minimoi autojen latauksen tarvetta matkojen aikana ja kannustaa yhteiskäyttöautoiluun. Toinen valintaan vaikuttanut tekijä oli autojen saatavuus. Muita autojen valinnassa käytettyjä kriteereitä olivat autojen turvallisuus, helppo ajettavuus sekä autojen houkuttelevuus. Ensimmäinen yhteiskäyttöauto (Tesla) on jo saatu käyttöön ja kaksi muuta autoa saapuvat syksyn aikana. Autot teipataan Asikkalan kunnan väreihin.

Yhteiskäyttöautojen kustannukset katetaan yhtäältä työntekijöille työajoista maksettavien kilometrikorvausten vähenemisellä ja toisaalta autojen työajan ulkopuolisesta käytöstä perittävillä maksuilla. Mikäli kokeilu onnistuu vähintään tyydyttävästi, ei siitä aiheudu kunnalle kustannuksia. Kokeilun onnistuminen edellyttää autojen aktiivista käyttöä.

Osana yhteiskäyttöautokokeilua Asikkalan kunta on Energiaviraston tuella hankkinut Vääksyyn kunnanviraston parkkipaikalle sähköautojen latausaseman. Latausasemalla on neljä pikalatauspistettä ja kaksi keskinopeaa latauspistettä. Pikalatauspisteissä voi ladata täyssähköautoja ja sellaisia hybridiautoja, joilla pikalataus on mahdollista. Keskinopeat latauspisteet on tarkoitettu lähinnä hybridiautojen lataukseen. Latauspisteet ovat julkisessa käytössä ja ne palvelevat niin yhteiskäyttöautoja kuin kuntalaisten ja matkailijoiden sähköautoja. Pikalatauksen hinta kunnan latausasemalla on tällä hetkellä 25snt/kWh ja keskinopean latauksen hinta 20snt/kWh. Lataussähkö, kuten kaikki Asikkalan kunnan käyttämä sähkö, on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä.

Asikkalan kunta kokeilee kuntastrategian mukaisesti ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja ja kehittää aktiivisesti joukkoliikenteen eri muotoja palvelemaan kuntalaisia.

Lisätietoja yhteiskäyttöautoilusta:

Yhteiskäyttöautoilu

OmallaAutollaOnPaljonVapaapäiviä

Lisätietoja:
talousjohtaja Aapo Pispa, aapo.pispa@asikkala.fi, p. 044 778 0220