Liikuntalinja
Vääksyn Yhteiskoulun lukion liikuntalinja (LILI)
Liikuntalinjalle otetaan enintään 10 valmennuksessa olevaa aktiiviurheilijaa. Heillä on mahdollisuus harjoitella kolmena päivänä viikossa koulupäivien aikana. Osa harjoituksista on yhteisiä, osa lajikohtaisia. Samalla tarjoamme mahdollisuuden opiskella täysipainoisesti tavoitteena lukion päättötodistus. Liikunnan valmennuskursseja on valittavana 3 kappaletta, jotka opiskelija voi laskea osaksi opintojaan. Niiden lisäksi liikuntalinjan opiskelija voi lukea hyväksi omia valmennuskursseja maksimissaan 6 kappaletta. Lukion 2-3 vuosikursseilla liikuntalinjalaisella on mahdollisuus valita opiskeltavaksi liikunnasta ammatiksi -opintojaksoja.
Tarjoamme yksilöllistä valmennusta, jossa voidaan paneutua henkilökohtaisten ominaisuuksien kehittämiseen sekä lajitaidoissa että fyysisessä harjoittelussa. Harjoittelua ohjaa yksilöllinen ohjelma, joka laaditaan yhdessä oman valmentajan, opiskelijan ja tarvittaessa koulun kanssa. Liikuntalinjan harjoitukset täydentävät yksilö- tai seuraharjoittelua ja antavat mahdollisuuksia kehittää lajikohtaisia ominaisuuksia.
Liikuntalinjan tavoitteet
– opiskelun ja aktiivi- ja kilpaurheilun yhteensovittaminen
– lukion ja urheiluseurojen välisen yhteistyön lisääminen
– kiinnostuksen lisääminen liikunnan ammatillisiin opintoihin
– liikunnallisen lukio-opiskelun lisääminen
Kenelle linja on tarkoitettu
– kunnan omat opiskelijat
– valmennusohjelman omaavat aktiivi- ja kilpaurheilijat
– liikunnan ammatillisiin opintoihin tähtäävät opiskelijat
Tietoa opintojaksoista
1 vsk
LI16 / Ohjattu aamutreeni. Pakollinen kurssi / opintojakso
Aamutreenit Mika Virkkusen johdolla I-II ja IV-V jaksoissa
Vierailevat tähdet
– urheilijan hyvinvointi ja valmennus. Aamutreenit vierailevan tähden kanssa.
2 vsk
LI17 / Ohjattu aamutreeni.
Aamutreenit Mika Virkkusen johdolla I-II ja IV-V jaksoissa
– pakollisena joko LI17 tai LI19 (halutessaan molemmat)
LI19 / VOK I
Liikunnan ohjaajatutkinto / VOK I (50 tuntia)
– pakollisena joko LI17 tai LI19 (halutessaan molemmat)
Liikuntatestit Pajulahdessa tai Vierumäellä
3 vsk
LI18 / Ohjattu aamutreeni.
Aamutreenit Mika Virkkusen johdolla I-II jaksoissa
– Pakollisena joko LI18 tai LI20 (tai sitten valitsee molemmat).
LI20 Työ- ja jatko-opinnot liikunnan parissa
Liikuntalinjan koordinaattorin vetämä kurssi / opintojakso
– Liikunnanohjaajan tutkinto / Vierumäki ja Pajulahti (lukio > AMK)
– Liikunnanopettajan tutkinto / Jyväskylä
– Liikuntalinjan koordinaattori suunnittelee liikunnallisiin ammatteihin tutustumisen.
– vierailut edellä mainittuihin paikkoihin / esittelyluennot / hyvät esittelijätyypit
– vastavierailut
– haku ja perehtyminen
Haku linjalle
Liikuntalinjalle valitaan vuosittain enimmillään 10 opiskelijaa. Valintakriteereinä ovat aiempi opiskelumenestys ja haastattelu.
Liikuntalinjalle hakeminen tapahtuu valtakunnallisessa yhteishaussa, osoitteessa www.opintopolku.fi. Lukion lukuaineiden keskiarvoraja on 7. Hakijoiden tulee lisäksi täyttää paperinen esitietolomake (löytyy sivun lopusta) yhdessä huoltajansa kanssa ja palauttaa se 22.3. mennessä Vääksyn Yhteiskoulun lukion opinto-ohjaajalle (Elina Muhonen, Koulukuja 2, 17200 Vääksy). Lomakkeen tiedot antavat pääsykoetta varten pohjatietoja, joita ei yhteishaun kautta välttämättä ole mahdollista toimittaa, esimerkiksi miksi haet juuri liikuntalinjalle.
Kaikki hakijat kutsutaan henkilökohtaisella kutsulla pääsykokeeseen, joka on muodoltaan haastattelu. Kutsu tulee sähköpostitse. Pääsykokeet pidetään huhti- toukokuun aikana.
Hakukriteerit
1. Lukion minimi keskiarvoraja 7 ja hyväksyntä lukioon yhteishaun kautta.
2. Liikuntalinjalle otettu opiskelija on sitoutunut valmennukseen (oma valmentaja ja/tai urheiluseura tai muu vastaava) ja liikuntalinjan sääntöihin:
– 1 vsk:n opiskelija sitoutuu suorittamaan LI16 -kurssin
– 2 vsk:n opiskelija sitoutuu suorittamaan joko LI17 tai LI19 kurssin tai sitten molemmat.
– 3 vsk:n opiskelija sitoutuu suorittamaan joko LI18 tai LI20 kurssin tai sitten molemmat.
– Liikuntalinjan opiskelija suorittaa esimerkillisesti lukion muita liikuntakursseja ja hyväksi lukee omat valmennetut harjoitukset (LI10-LI15).
Edellä mainitut asiat ovat edellytyksenä liikuntalinjalla pysymiseen.
3. Opiskelija on urheiluseuran/oman valmentajan ohjatussa valmennuksessa. Opiskelija osallistuu harjoitusohjelmaan aktiivisesti.
4. Liikuntalinjalle voidaan valita maksimissaan 10 opiskelijaa.
5. Liikuntalinjalle voidaan valita opiskelija, joka saa haastatteluissa väh. 6 pistettä.
Liikuntalinjalle hakijat haastatellaan ja haastattelusta voi saada maksimissaan 10 pistettä. Opiskelijan tulee saada haastattelusta vähintään 6 pistettä, jotta hän voi tulla valituksi. Pisteet jakautuvat seuraavalla tavalla:
a) Lukio-opiskelumotivaatio 4p
b) Liikuntaharrastus- ja liikuntamotivaatio: laji, valmentaja/seura 3p
c) Kiinnostus liikunnasta ammattina 1p
d) Sitoutuminen linjan toimintaan 2p
Liikuntalinjan opiskelijat kertovat


Vääksyn Yhteiskoulun liikuntalinja on antanut minulle mahdollisuuden treenata aamuisin ennen koulua ja mahdollisuuden opiskella itsekin valmentamista. Myös myöhään menneiden treenien takia omatoimiset aamutreenit ovat mukavia, koska silloin voi nukkua pidempään aamuisin, korvaten menetettyjä yöunia, jotta jaksaa seuraavana päivänä opiskella. Olen ollut tyytyväinen siihen, että valitsin Vääksyn Yhteiskoulun opiskelupaikakseni ja nämä pari viimeistä vuotta ovat olleet minulle hyvin antoisia.

Liikuntalinjan koordinaattori
Oskar Breilin
044 778 0726
oskar.breilin@asikkala.fi