Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Haku

Asikkalan kunnanhallitus kokoontui maanantaina 16.1.2023 vuoden ensimmäiseen kokoukseensa. Kokouksen pöytäkirja julkaistiin tarkastamisen jälkeen torstaina 19.1.2023 kunnan verkkosivuilla.

Kokouksessa käsiteltiin mm. kunnan luottamushenkilön eropyyntö kunnan luottamustoimista ja päätettiin perustaa työryhmä hallintosäännön päivittämistä varten vuonna 2023. Työryhmä koostuu valtuustoryhmien puheenjohtajista ja työryhmää johtaa suurimman valtuustoryhmän puheenjohtaja. Suurin valtuustoryhmä on keskustalla ja sitä johtaa Tarja Tornio.

Lisäksi kokouksessa päätettiin, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa vaalien ulkomainonta on sallittua aloittaa kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista, eli 15.3.2023. Kunnanhallitus myös päätti esittää tekniselle lautakunnalle, että eduskuntavaaleissa kunnan järjestämistä mainostelineistä peritään käyttömaksu.

Kokouksessa myös käsiteltiin yksi poikkeamislupahakemus ja päätettiin myöntää sen perusteella poikkeamislupa.

Kokouksen lopuksi kunnanhallitus mm. keskusteli Postin heikentyneistä palveluista kylillä ja pohti erilaisia vaihtoehtoja edesauttaa kunnan tiedottamista jatkossa.

Lisätietoja antaa tarvittaessa kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, puh. 044 778 0210.