Kunnanhallituksen päätökset 20.5.2024
Asikkalan kunnanhallitus kokoontui maanantaina 20.5.2024. Kokouksen pöytäkirja julkaistiin tarkastamisen jälkeen torstaina 23.5.2024 kunnan verkkosivuilla.
Kokouksessaan kunnanhallitus päätti:
- esittää valtuustolle, että kunnan taloussuunnitelmaa vuosille 2024-2026 täydennetään siten, että investointiosaan lisätään terveysaseman peruskorjaus/uudisrakennusinvestointi vuosille 2027-2028, määrältään 3,5 miljoonaa euroa (josta 1,5 miljoonaa euroa vuodelle 2027 ja 2,0 miljoonaa euroa vuodelle 2028).
- esittää valtuustolle, että jatketaan talouden sopeutusta aiemmin linjatun mukaisesti (valtuuston kokous 18.3.2024 § 5). Tilannetta tarkastellaan uudelleen syksyllä 2024 valtionosuusuudistuksen kuntakohtaisten laskelmien selvittyä.
- esittää valtuustolle, että se merkitsee kunnan toiminnan ja talouden neljännesvuosiraportin tammi-maaliskuulta 2024 tiedoksi.
- , että Asikkalan kunta kiistää esitetyt vaatimukset perusteeltaan ja määrältään liittyen kiinteistöllä 16-421-14-61 tehtyyn rakennusten ja vuokraoikeuden kauppaan.
Ympäristölautakunta päättää rakennuslupakustannukset. - päätti myöntää poikkeamisluvan ehdollisena kiinteistölle 16-413-6-24 Kiviranta.
- lausuntonaan todeta, ettei sillä ole huomautettavaa Hollolan kunnan hallintosääntöluonnoksesta ympäristöterveydenhuollon ja työllisyyspalveluiden osalta.
- vahvistaa kunnanhallituksen syksyn 2024 kokouspäivät ja iltakoulujen ajankohdat,
vahvistaa, että kokoukset pidetään kokouskutsussa pidettävässä paikassa tai sähköisenä kokouksena klo 17 alkaen,
todeta, että varsinaisten kokousten lisäksi voidaan pitää ylimääräisiä kokouksia. - Telakkarannan kerrostalotontin vuokrauskäytäntöihin liittyen, että vuokrasopimuksen allekirjoitushetkeä voidaan siirtää viikolle 24 saakka.
rakentamisen aloitusvelvoiteajaksi vuokrasopimukseen kirjataan 14 kuukauden sijaan 18 kuukautta.
vakuuksia koskeva kohta pidetään ennallaan.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, puh. 044 778 0210