Kunnanhallituksen päätökset 24.4.2023
Asikkalan kunnanhallitus kokoontui maanantaina 24.4.2023. Kokouksen pöytäkirja julkaistiin tarkastamisen jälkeen torstaina 27.4.2023 kunnan verkkosivuilla.
Kokouksessaan kunnanhallitus päätti:
- esittää Aurinkovuoren Vesi Oy:n yhtiökokoukselle Asikkalan ehdokkaiksi hallituksen jäseneksi luopuvien jäsenten tilalle Heikki Vahtoa ja Yrjö Wederhornia ja nimetä edustajaksi Aurinkovuoren Vesi Oy:n yhtiökokoukseen Tarja Tornion.
- ohjeistaa kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbackaa järjestämään Asikkalatalot Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen ja edustamaan kuntaa yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksessa tulee päättää yhtiön yhtiöjärjestyksen muuttamisesta siten, että yhtiöjärjestyksen kohta kaksi, ”Yhtiön toimiala” muutetaan kuulumaan seuraavasti: ”Yhtiön toimiala on asuntojen vuokraustoiminta Asikkalan kunnan alueella. Yhtiö voi tätä tarkoitusta varten omistaa, hallita, vuokrata, rakentaa, rakennuttaa, ostaa ja myydä kiinteistöjä sekä asunto-osakkeita.”
- , että Asikkalan kunta ostaa Koha-Suomen osakkeita vuoden 2022 asukasluvun mukaisesti laskettuna 1 202,10 eurolla Koha-Suomi Oy:n hallituksen myönnettyä osto-oikeuden.
Koha-Suomi Oy on kuntien omistama, voittoa tavoittelematon yhtiö, joka tuottaa kirjastojärjestelmäpalvelut osakaskunnilleen. - myöntää The English Playschool of Asikkalaa ylläpitävälle kannatusyhdistykselle 50 % huojennuksen Playschoolin toimitilojen vuokranmaksusta toimintakaudelle 1.8.2023-31.7.2024.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, puh. 044 778 0210