Kunnanhallituksen päätökset 4.12.2023
Asikkalan kunnanhallitus kokoontui maanantaina 4.12.2023. Kokouksen pöytäkirja julkaistiin tarkastamisen jälkeen maanantaina 11.12.2023 kunnan verkkosivuilla.
Kokouksessaan kunnanhallitus päätti:
- esittää valtuustolle, että se päättää hyväksyä vuoden 2024 talousarvioehdotuksen, johon kokouksessa esittelijä teki seuraavat muutokset:
Talousarvioesityksen perusteluosassa sivun 6 alaosaan uusi viimeinen kappale: Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä aloitettuun palkkaharmonisaatioon on saatu sopimus työntekijä- ja työnantajaliittojen välillä. Sopimus koskee palkkojen harmonisointia takautuvasti vuosien 2020-2022 osalta. Päijät-Hämeen hyvinvointialue on ilmoittanut Päijät-Hämeen kunnille, että se tulee esittämään takautuvat palkkaharmonisaatiokustannukset kuntien maksettavaksi. Asikkalan kunnan osuus olisi hyvinvointialueen ilmoituksen mukaan noin 900.000 euroa. Päijät-Hämeen kunnat tulevat päättämään myöhemmin miten ne suhtautuvat hyvinvointialueen maksuvaatimukseen.
Talousarvioesityksen perusteluosan sivun 7 otsikko ”Riskit” muutetaan kuulumaan: Tulevaisuuden haasteet ja epävarmuustekijät. Kyseisen osion ensimmäinen kappale poistetaan ja sen tilalle lisätään uusi kappale kuulumaan: Tulevaisuudessa meitä haastavat syntyvyyden laskusta johtuva lapsimäärän pieneneminen, kunnan väkiluvun lasku, valtionosuusjärjestelmän uudistuksen mahdollisesti mukanaan tuoma valtionosuuden väheneminen sekä TE-uudistuksen myötä kasvava työttömyysturvan rahoitusvastuun kasvu.
Talousarvioesityksen perusteluosan sivulle 7 lisätään viimeiseksi kappaleeksi: Lasten määrän lasku tulee edellyttämään kunnan palveluiden sopeuttamista vastaavasti. Kunnan väkiluvun pieneneminen puolestaan tulee haastamaan meitä sen vaikuttaessa kunnan elinvoimaan ja verotulojen määrään.
Talousarvioesityksen investointiosan kohdassa ”Kanava-alueen esiintymislavan puupinnoite ja äänentoisto” siirretään vuodelle 2025 talousarvioesityksessä osoitettu 55.000 euron määräraha vuodelle 2024.
Talousarvioesityksen investointiosan kohdassa ”Mt 313 kevyen liikenteen väylän 2. vaiheen rak. välille Lentotie-Urajärvi” muutetaan vuoden 2024 määrärahaksi 275.000 euroa sekä lisätään uusi rivi: ”Mt 313 kevyen liikenteen väylän 2. vaiheen suunnittelu välille Lentotie-Urajärvi” ja tälle riville lisätään vuodelle 2024 75.000 euron suuruinen määräraha. - ehdottaa valtuustolle, että hanke vt 24 Hilliläntie-Syrjäntauksentie jalankulku- ja polkupyöräväylän ja alikulkuväylän rakentamiseksi keskeytetään, koska olosuhteet ovat muuttuneet 2000-luvun alusta, eikä vt 24 Hilliläntie-Syrjäntauksentie jalankulku- ja polkupyöräväylän ja alikulun rakentamiselle ole enää perusteita.
- esittää valtuustolle, että se päättää tehdä 400 000 euron suuruisen oman pääoman ehtoisen sijoituksen Aurinkovuoren Vesi Oy:lle myymättömien vesiliittymien rahoittamiseksi.
- valita tarjouskilpailun voittajaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman ja hinta-laatusuhteeltaan parhaan tarjouksen esittäneen Destia Oy:n ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan hankintasopimuksen Asikkalan kunnan puolesta valitun urakoitsijan kanssa sekä tekemään sopimukseen teknisluontoiset muutokset ja korjaukset (ei vielä julkinen, hakintalaki 60 §, julkisuuslaki 6 § 1 mom. kohta 2).
- esittää valtuustolle hallintosäännön uudistamiseen liittyen, että se päättää:
- muuttaa hallintosäännön vanhan numeroinnin mukaisen 75 §:n kolmannen kappaleen otsikon kuulumaan: ”Talousarvion investointiosassa hyväksyttyjen investointien osalta noudatetaan seuraavaa, ellei talousarviosta muuta johdu:”
- muuttaa hallintosäännön vanhan numeroinnin mukaisen 75 §:n kolmannessa kappaleessa kohdan ”Tekninen johtaja” kuulumaan ”Palvelualuejohtaja” ja kohdan ”Tekninen lautakunta” kuulumaan ”Lautakunta”
- poistaa hallintosäännön vanhan numeroinnin mukaisen 75 §:n viimeisen kappaleen
- lisätä uudeksi luvuksi 6 Toimivalta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa ja sen alle 53 §:ksi Normaalista toimivallasta poikkeaminen ja raportointi, 54 §:ksi Päätösvallan käyttöönottaminen määräajaksi kunnanhallituksen päätöksellä poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa ja 55 §:ksi Kokouskutsun määräajasta poikkeaminen.
- lisätä vanhan numeroinnin mukaiseen 172 §:än ensimmäiseen kappaleeseen kohdan: ”sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa” ja poistaa vanhan numeroinnin mukaisen 173 §:n viimeisen kappaleen.
- hyväksyä Provincia Oy:n uuden osakassopimuksen.
- merkitä tiedoksi vastauksen valtuustoaloitteeseen vesihuollon kunnallistamisesta,
esittää valtuustolle, että se päättää merkitä tiedoksi vastauksen valtuustoaloitteeseen ja
esittää valtuustolle, että se päättää todeta aloitteen loppuun käsitellyksi. - päätti jättää Päivänsäde-säätiön hallituksen jäsenen nimeämisen pöydälle.
- nimetä jäseneksi Kanta- ja Päijät-Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmään toimikaudelle 2024-2029 Asikkalan ympäristönsuojelusihteerin ja varajäseneksi Asikkalan ympäristönsuojelutarkastajan.
- valita Douzelage-verkoston yleiskokoukseen Sherborneen edustajiksi Merja Palokangas-Viitasen ja Rinna Ikola-Norrbackan.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, puh. 044 778 0210