Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Haku

Päijät-Hämeen Vuoden Kylä -valinnalla halutaan nostaa esille kylien monipuolista toimintaa, lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta ja jakaa muille hyviä esimerkkejä, siitä miten kyliä voi kehittää. Valinta tuo maineen ja palkintojen lisäksi mahdollisuuden osallistua valtakunnalliseen Vuoden Kylä -kilpailuun.

Palkittava kylä voi olla pieni tai suuri. Valintaraati kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten kylän toiminnassa on edistetty yhteisöllisyyttä ja suunnitelmallisuutta sekä miten kylä on onnistunut innovatiivisuudessa. Myös palveluiden kehittämien ja nuorten huomioon ottaminen ovat valintakriteereitä.

Päijät-Hämeen Vuoden Kylä 2024 hakuaika on 1.-30.11.2023. Kilpailu on avoin kaikille Päijät-Hämeen kylille, ja hakijana voi toimia kylällä toimiva yhdistys tai yhteisö. Hakulomake löytyy Päijät-Hämeen Kylien nettisivuilta. Valintaraati kokoontuu joulukuussa ja Päijät-Hämeen Vuoden Kylä julkistetaan tammikuussa 2024.

Vuoden Kylää tullaan juhlimaan maakunnallisessa Kyläkalaasissa, jossa muistetaan Vuoden Kylää sekä muita ansioituneita kyläaktiiveja. Kyläkalaasin järjestää Päijät-Hämeen Kylät yhdessä Vuoden Kylän ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Vuoden Kylä -valinnalla halutaan nostaa esille asukkaiden tekemää toimintaa sekä osoittaa tärkeälle työlle kiitosta, kertoo kyläaktivaattori Tiina Västilä.

Lisätiedot Vuoden Kylän valinnasta ja aiemmat voittajat löytyvät Päijät-Hämeen Kylien nettisivuilta www.phkylat.fi/vuodenkyla