Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Haku

Riskiryhmiin kuuluvat tai 60 vuotta täyttäneet voivat ottaa kolmannen koronarokotuksen, kun toisen rokoteannoksen ottamisesta on kulunut 3–4 kuukautta. 

THL tiedotti viime perjantaina, että kolmannen rokotuksen rokotusväli lyhennetään riskiryhmillä ja yli 60-vuotiailla 3–4 kuukauteen ja kaikilla muilla 4–6 kuukauteen. Voimakkaasti immuunipuutteiset saavat kolmannen rokotuksen jo kahden kuukauden kuluttua toisesta rokotuksesta. Rokotusvälin lyhentäminen tuo jopa yli puolet alueemme asukkaista kolmansien rokotusten piiriin. Toivomme, että tässä vaiheessa ensisijaisesti riskiryhmiin kuuluvat ja 60 vuotta täyttäneet hakeutuvat kolmansiin rokotuksiin, ja että muut ikäryhmät vielä malttaisivat odottaa kolmannen rokotuksen hakemista.

Walk-in-rokotuspisteiden ennakoidaan ruuhkautuvan seuraavien päivien aikana, vaikka henkilöstöresursseja on lisätty. Suosittelemme ajan varaamista sähköisen ajanvarauksen kautta osoitteessa paijat-sote.fi/ajanvaraus-ja-tietoa-koronarokotuksista/. Aikoja lisätään järjestelmään jatkuvasti, joten jos tiettynä päivänä aikoja ei ole varattavissa, kannattaa ajanvaraustilanne tarkistaa seuraavana päivänä uudelleen. 

Rokotuspisteellä aikuisille voidaan tarjota tehosterokotteena Modernan rokotetta, vaikka aikaa varatessa olisi valinnut Pfizer-BioNTechin rokotteen. Modernan koronarokote on samankaltainen mRNA-rokote kuin Pfizer-BioNTechin rokote, ja molemmilla on hyvä teho myös virusmuunnoksiin. Modernan rokotetta ei kuitenkaan anneta alle 30-vuotiaille miehille. 

Lisätietoja: 
infektioylilääkäri Ville Lehtinen, p. 044 719 5455 
johtajaylilääkäri, toimialajohtaja Tuomo Nieminen, p. 050 910 5150