Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Haku

Talousveden keittokehotus puretaan 1.3.2023 kaikilta aikaisemmin ilmoitetuilta alueilta.

Aurinkovuoren Vesi Oy tekee viime perjantaisen putkirikon korjaustöitä Simeoninpolulla keskiviikon ja torstain (1.-2.3.2023) välisenä yönä. Putkirikon korjaus aiheuttaa melua klo 22 – 06 välisenä aikana ja tuolloin vedet ovat poikki oheisen kartan osoittamalla alueella. Häiriöitä voi esiintyä myös ilmoitetun alueen ulkopuolella.

Työt pyritään tekemään ilmoitetun ajan puitteissa, mutta aikataulumuutokset ovat mahdollisia. Häiriöalueen läheisyydessä olevia talouksia pyydetään varaamaan vettä korjaustyön ajaksi.

Korjaustöiden valmistumisesta tiedotetaan Asikkalan kunnan nettisivuilla. Verkostoa kloorataan ja veden keittokehotus säilyy, kunnes vesinäytteiden tulokset on saatu.

Huom! Veden keittokehotus on edelleen voimassa myös aiemmin mainituilla alueilla eli Vesivehmaan, Loukkuharjun, Vehkoon, Pasolanharjun ja Tynnyrikiven alueilla.

Pahoittelemme häiriötä ja kiitämme kärsivällisyydestä.

28.2.2023
Aurinkovuoren Vesi Oy

Yhteydenotot

arkisin 8-16
toimitusjohtaja Aki Tiihonen
044 778 0893
aki.tiihonen@asikkala.fi           

muina aikoina
Vesihuollon päivystys
044 778 0705