Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Haku

TIEDOTE 25.2.2023, julkaistu klo 15.30

Putkirikko vesihuoltoverkossa on paikannettu ja vikaa korjataan parhaillaan. Varayhteys on avattu ja vesilinjaston paineet on saatu palautettua.  Lyhytaikaisia vesikatkoksia saattaa esiintyä Jukolanpellon alueella, lisäksi paineet saattavat heilahdella Loukkuharjussa sekä Jenkkapirtin – lentoaseman alueella. 

Vesilinjaston klooraus käynnistetään tämän iltapäivän aikana, mikä aiheuttaa kloorinmakua veteen. Keitettyä vettä voi kuitenkin käyttää normaalisti. Keittokehotus säilyy aikaisemmin ilmoitetulla alueella, kunnes toisin ilmoitetaan. Alla olevista kuvista näkyvät alueet, joilla keittokehotus on voimassa. Keittokehotusalueellakin vettä voidaan turvallisesti käyttää talousvetenä keittämisen jälkeen. Käyttöohjeita keittokehotuksen aikana löytyy Päijät-Hämeen ympäristöterveyden sivuilta Veden käyttöohjeita keittokehotuksen aikana (hollola.fi).

Vesijakelupisteet on poistettu kunnan varikolta ja Vesivehmaan koululta klo 15.00.

Vesikatkon jälkeen veden maussa tai värissä voi ilmetä poikkeamia, joiden poistumista voi nopeuttaa juoksuttamalla kylmää vettä runsaasti hanoista. Värjäytynyttä vettä ei suositella käytettäväksi talousvetenä. Myös pyykinpesua on syytä välttää heti vesikatkon jälkeen, jos vesi on värjäytynyttä. Mikäli ongelmat eivät poistu vettä juoksuttamalla, voi yhteyttä ottaa vesilaitoksen hoitajaan p. 044 778 0283 tai vesihuoltolaitoksen päivystäjään p. 044 778 0705.

Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran sunnuntaina 26.2.2023 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja antavat:

Aurinkovuoden Vesi Oy, toimitusjohtaja Aki Tiihonen, p. 044 778 0893

Päijät-Hämeen ympäristöterveys, ympäristöterveysjohtaja Silja Mäkelä, p. 044 480 1170

VEDENKEITTOKEHOTUS VOIMASSA KARTTAAN MERKITYILLÄ ALUEILLA!