Vääksyn vesimylly- ja sähkövoimalaitosmuseo
Vesimylly- ja sähkölaitosmuseo sijaitsee etelästä pohjoiseen päin virtaavan Vääksynjoen varrella lähellä Vääksyn kanavaa. Museossa voi tutustua entisajan elämään ja erääseen keskeiseen elinkeinoon, viljan jauhatukseen.
Entisaikaan vesivoimalla pyörivät myllynkivet rouhivat jyvistä jauhoa ja piensähkölaitoksen generaattorit tekivät sähköä.
Vuonna 1985 yleisölle avattu museo on viehättävä matkailukohde. Museon omistaa Asikkalan kunta. Museo käsittää vesimylly-, sähkövoimalaitosmuseon sekä vesirattaan.
Vääksyn vesimyllymuseon uudistettu näyttely avautui yleisölle vuonna 2024. Alakerrassa on kokonaan uusi näyttelytila huoneessa, joka oli aiemmin suljettu yleisöltä.
Yläkerran näyttelyssä keskitytään viljankäsittelyyn, alakerrassa pääosassa on
sähköntuotanto.
Kesällä 2024 museo on avoinna ti-la 25.6.-27.7.2024 klo 11–14.
Vapaaehtoinen pääsymaksu.
Vääksyntie 15, 17200 Vääksy
Aukioloajat ja opastukset matkailuinfosta
Vääksynjoen padolla metallinen kehikko katkaisee kalojen matkan ja ne ohjautuvat puiseen arkkuun. Arkun avulla nämä arvokalat pyydystetään elävinä ja kuljetetaan meren tuntumaan. Hankkeesta vastuussa oleva taho kerää ankeriaat ja ne viedään lähelle merta jokisuistoon. Näin näiden erittäin uhanalaisten kalojen mahdollisuus päästä Sargassomerelle kutemaan paranee. Suomessa vaelluskalat joutuvat voimalaitosten turbiineihin yrittäessään päästä Sisä-Suomen vesistöistä merelle.
Viljan jauhaminen on vanha taito. Vesimylly on yksi antiikin tärkeimpiä keksintöjä. Jauhatus veden avulla oli ihmisen elämää helpottava voimakone. ”Wääksyn virran” kuohuja on hyödynnetty tiettävästi jo keskiajalta lähtien.
Asikkalaa voitaneen pitää todellisena vesimyllypitäjänä. Jo vuodelta 1491 löytyy tieto joen partaalla olleesta kolmesta myllystä. Parhaana aikana Asikkalassa oli toiminnassa 40 vesimyllyä. Yksistään Äinäjoessa oli 10 myllyä. Vielä viime sotien aikana oli 17 vesimyllyä toiminnassa. Museon mylly oli tyypiltään ns. tullimylly: siellä jauhettiin maksua eli tullia vastaan lähiseudun talonpoikien viljaa. Myllyn tuloista taas valtio vei veroina osansa. Entisaikoina matkat myllylle taittuivat pääasiassa hevosella ja veneellä. Matkat olivat pitkiä ja tiet vaikeakulkuisia. Matkaan oli lähdettävä aamuvarhaisella ja kuten suulla suuremmalla sanottiinkin, että aikaisin myllyyn ja myöhään kirkkoon, niin pääsee aikaisin pois. Veden voimaa on hyödynnetty muutenkin kuin viljan jauhatukseen. Vesimyllyt olivat aikansa voimakeskuksia. Virran kuohuista sai Asikkalakin ensimmäiset sähkönsä jo vuodesta 1918 lähtien. Perinteisesti vesi on myös valjastettu sahan ja pärehöylän voimanlähteeksi. Vesimyllymuseossa voi tutustua vesirattaasta voimansa saavaan vanhaan kattopärehöylään.
Vesimyllymuseolla on esillä viljanjauhatuksen koko historia. Museolla pääsee itse kokeilemaan käsikivillä jauhamista. Myllyn vanhimpia olemassa olevia laitteita ovat yläkerrassa sijaitsevat kaksi kiviparia, jotka saavat voimansa vesiturpiinista. Laitteisto on peräisin 30-luvulta. Vääksyn vesimylly- ja sähkövoimalaitosmuseossa on esillä toimiva jalkamyllyn pienoismalli. Jalkamylly on varhaisin vesimyllytyyppi. Vääksyn virran ensimmäiset myllyt olivatkin jalkamyllyjä, ja ratas- sekä turbiinimyllyt tulivat myöhemmin.
Vääksyn vesimyllymuseon uudistettu näyttely avautui yleisölle kesällä 2024. Alakerrassa on kokonaan uusi näyttelytila huoneessa, joka oli aiemmin suljettu yleisöltä. Yläkerran näyttelyssä keskitytään viljankäsittelyyn, alakerrassa pääosassa on sähköntuotanto.
Museotutkija Päivi Repo palkattiin vuonna 2021 Museoviraston tuella
Asikkalan kulttuuripalveluiden hankkeeseen, jossa tarkoituksena oli saada
kartoitettua ja luetteloitua Vääksyn vesimylly- ja sähkövoimalaitosmuseon
esineistö ja uudistaa perusnäyttely.
Tarve kokoelman selvitystyöhön syntyi, koska kukaan ei enää tiennyt, mitä
kaikkea myllyrakennuksessa – ja erityisesti myllyn alakerran työhuoneessa
oli. Työhuone oli ollut koskemattomana myllyn viimeisenä isäntänä ja
“myllytonttuna” toimineen Taisto Suontaustan kuoleman (vuonna 2009)
jälkeen.
Museotutkija vietti myllyllä yhteensä kolme kesäkautta, ja lopputuloksena
kaikki esineet saatiin kartoitettua ja työhuone tyhjennettyä näyttelytilaksi.
Kokoelman ulkopuolelle päätettiin jättää esineet, jotka eivät liittyneet myllyn
ydintoimintoihin, viljanjauhatukseen ja sähköntuotantoon.
Lopulta noin 300 esinettä luetteloitiin Lahden museoiden ylläpitämään
sähköiseen tietokantaan. Tarkoituksena on myöhemmässä vaiheessa avata
esinekuvat taustatietoineen avoimeen Finna-tietokantaan kaikkien
selailtavaksi.
Nuorten työpaja remontoi myllyn alakertaa, teki esineille
säilytyslaatikoita ja oli muutenkin monin tavoin mukana näyttelyn
rakentamisessa. Museotutkija suunnitteli näyttelyn kuvat, tekstit ja
esillepanon. Hän teki lisäksi kuvakirjan myllyn historiasta ja
sähköntuotannosta museovieraiden selailtavaksi.
Uudistetussa museossa on huomioitu myös lapset: siellä on leikkinurkkaus ja vanhan ajan tyylisiä vaatteita. Sadan vuoden takaista Vääksynjoen näkymää esittävän kuvaseinän edessä voi napata itsestään vaikka kuvan muistoksi!