Asikkalan jäätävä menneisyys

Vääksynjoen synty

Jääkauden jälkeen lähes koko eteläinen Suomi oli veden alla. Vesi laski kuitenkin nopeasti, järvet kuroutuivat erilleen, ja Vääksynjoki syntyi virtaamaan toisen Salpausselän poikki Vesijärvestä Muinais-Päijänteeseen. 

Jopa 3 km paksun mannerjäätikön lommolle painama maa alkoi kohota vapauduttuaan jään alta. Maa kohosi enemmän Muinais-Päijänteen pohjoispuolella, jolloin järven vesiallas kallistui etelään, ja vesi alkoi tulvia järven eteläpäässä. Noin 8000 vuotta sitten vesi oli noussut etelässä niin paljon, että Muinais-Päijänne yhdistyi Vesijärveen ja ulottui nykyiseen Lahteen asti. 

Lopulta noin 7000 vuotta sitten Muinais-Päijänteen vedet mursivat reittinsä Heinolanharjun läpi nykyisen Jyrängönkosken paikalla, ja vedenpinta laski rajusti. Tällöin Päijänne ja Vesijärvi erottuivat taas toisistaan, niiden välillä virtaava Vääksynjoki syntyi uudestaan, ja Vääksyn alue paljastui veden alta. 

Myös ihmisellä on ollut vaikutuksensa Vääksynjoen kulkuun. Nykyiselleen joki muotoutui, kun osittain vanhan jokiuoman paikalle rakennettiin vuonna 1871 valmistunut Vääksyn kanava. 

Aurinkovuori

Aurinkovuori sijaitsee Vanhan Vääksyn tuntumassa ja Aurinko-Ilves-vaellusreitin varrella. Mäen päältä näkee pitkälle Päijänteelle ja Vesijärvelle. Aurinkovuori onkin etenkin asikkalalaisille tuttu ulkoilu- ja näköalapaikka. Mutta tietävätkö asikkalalaiset mäen syntyhistorian ja iän?

Asikkalan Aurinkovuori on suuri mannerjäätikön reunaan syntynyt selänne ja osa Toista Salpausselkää. Toisen Salpausselän reunamuodostuma kasvoi Baltian jääjärven pinnan tasoon noin 11 800–11 600 vuotta sitten. Salpausselille tyypillisesti myös Aurinkovuori koostuu pääosin mannerjäätikön sulamisvesivirtojen lajittelemasta hiekasta ja sorasta.

Aurinkovuoren kohdalla kallioperän päälle on kerrostunut poikkeuksellisen paksulti maa-ainesta: enimmillään lähes 130 metriä. Aurinkovuoren sorapatja kuuluukin Suomen paksuimpiin. Koska hiekka ja sora läpäisevät hyvin vettä, muodostuu alueella runsaasti pohjavettä lumensulamis- ja sadevesien imeytyessä maahan. Aurinkovuori onkin tärkeää pohjavesialuetta.

Jopa 80 metriä Päijänteen pintaa korkeammalle kohoava Aurinkovuori on yksi Salpausselkä Geoparkin merkittävimmistä kohteista. Se kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan, joka on laadittu harjuluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Alue kuuluu myös luonnon monimuotoisuutta turvaavaan Natura 2000 -verkostoon, ja sieltä löytyy mm. alppivuokkoa, joka on harvinainen jäänne jääkausiajan loppuvaiheesta.

Pulkkilanharju

Onko asikkalalaista, joka ei ole kuullut Pulkkilanharjusta? Varmasti suuri osa asikkalalaisista on myös kävellyt sen kumpuilevilla poluilla, ajanut sen siltamaiseman läpi autolla tai veneillyt sen rinnalla. Maisemaa ihastelevat paitsi paikkakuntalaiset, myös ulkopaikkakunnilta tulevat retkeilijät ja Päijänteellä seilaavien huvipursien matkustajat.

Mutta miten ja milloin tämä maisema oikeastaan on syntynyt? Pulkkilanharju syntyi noin 11 500 vuotta sitten mannerjäätikön vetäytyessä alueelta. Se on osa Asikkalasta Toiselta Salpausselältä pitkälle Sysmän puolelle ulottuvaa harjua. Harju on syntynyt mannerjäätikön sisällä virranneen jäätikköjoen kohdalle sulamisvesien kerrostamasta sorasta ja hiekasta. Pulkkilanharjun kohdalla virranneet sulamisvedet kerrostivat myös Aurinkovuoren länsiosan ja Syrjänsuppien alueen.

Pulkkilanharju on yksi Suomen näyttävimmistä harjuista. Pulkkilanharjun erityispiirteistä mieleenpainuvimpia ovat kiviset rannat, sisämaan saariston maisemat sekä monet sillat. Harju voisi kuitenkin olla hyvin erilainen kuin nykyisin. Vuonna 1775 Ruotsin kuningas Kustaa III ihastui Pulkkilanharjuun niin paljon, että päätti rakennuttaa harjulle kaupungin. Sen nimeksi olisi tullut Kukonharju. Suunnitelma ei edennyt ja saamme nyt nauttia Pulkkilanharjun kauniista luonnosta.

Pulkkilanharju on osa Päijänteen maisemareittiä, joka voitti vuonna 2014 kilpailun Suomen kauneimmasta maisematiestä. Osa Pulkkilanharjusta kuuluu Päijänteen kansallispuistoon, joka on perustettu vuonna 1993. Pulkkilanharjulla on kesäisin mm. kioski ja harjun vierellä ja sen siltojen ali kulkee vilkas veneliikenne. Alue on monipuolisen linnustonsa takia lintuharrastajien suosiossa, ja sukeltajillekin löytyy nähtävää Pulkkilanharjun rantavesistä.

Vesivehmaankangas

Oletko koskaan ajatellut, että Asikkalan Vesivehmaankangas on jääkauden sulamisvaiheen aikainen deltamuodostuma tai miksi juuri se on valikoitunut paikaksi lentokentälle?

Vesivehmaankangas on osa Toista Salpausselkää, tarkemmin sanottuna sen kaarta, joka alkaa Asikkalasta ja jatkuu varsin yhtenäisenä Jaalan sekä Taipalsaaren kautta aina Pohjois-Karjalaan saakka. Tämä osa Toisen Salpausselän reunamuodostumaa kerrostui pääosin sulamisvesien kuljettamasta aineksesta Järvi-Suomen jäätikkökielekkeen eteen.

Jäätikön alla, sisällä ja pinnalla kulkevat jäätikköjoet kuljettivat ja kerrostivat soraa ja hiekkaa jäätikön edustalle. Jään reunan pysyessä suunnilleen paikoillansa, syntyi jään reunan eteen suistoja, eli deltoja, samaan tapaan kuin nykyisin syntyy suistoja jokien suille. Vesivehmaankankaan muodostava delta syntyi 11 800–11 600 vuotta sitten.

Vaikka usein sanotaan jäätikön reunan pysähtyneen paikoilleen Salpausselkien synnyn ajaksi, ei reuna todellisuudessa täysin paikoillaan pysynyt. Vesivehmaankankaan muodostumisen aikana jäätikkö liikkui edestakaisin melko laajalti. Jäätikkö on vetäytynyt alueelta ainakin 10 kilometrin päähän pohjoiseen, josta se on uudelleen edennyt osittain deltan päälle.

Vesivehmaankankaan alueella kallionpinta on usein vain 10–30 metrin syvyydellä, kun taas Vääksyssä se saattaa olla jopa yli 100 metrin syvyydellä. Näin ollen Vesivehmaalla jäätikön reunaan syntyi leveä jokisuisto, kun taas Vääksyyn, syvän veden alueelle, rakentui korkea ja kapea reunamuodostuma. Juuri Vesivehmaankankaan leveä ja tasainen laki on tehnyt siitä sopivan paikan rakentaa lentokenttä. Aurinkovuoren tapaan myös Vesivehmaankankaan deltamuodostuma on tärkeä pohjavesialue.

Syrjänsupat

Olet luultavasti nähnyt todella suuria luonnon muovaamia kuoppia ja kuullut niitä kutsuttavan supiksi. Mutta tiedätkö, miten supat ovat syntyneet?

Suppia esiintyy jäätikköjokimuodostumilla, eli harjuilla ja reunamuodostumilla. Supat ovat syntyneet jääkauden sulamisvaiheen aikana, kun suuria jäälohkareita hautautui soraan ja hiekkaan. Kun jäälohkareet myöhemmin sulivat, jäälohkareiden ympärillä oleva maa-aines romahti jyrkkäreunaiseksi, usein varsin pyöreäksi kuopaksi.

Supat voivat olla kymmeniä metrejä syviä ja hyvinkin leveitä. Supan pohjalle laskeuduttaessa lämpötila voi laskea jopa useita asteita. Keväisin supan pohjalla voi olla vielä lunta ja jäätä, vaikka ympäröivät alueet olisivat jo vapautuneet lumesta. Lämpöä vaativat kasvit puuttuvat supan pohjalta, kun taas suppien ylärinteillä niitä esiintyy. Monien harjujaksojen tai -alueiden vieressä tai keskellä, samoin kun reunamuodostumilla ja niiden liepeillä, on suppajärviä ja -lampia, joihin suotuu pohjan läpi pohjavettä, koska supan pohja voi olla syvemmällä kuin pohjaveden pinta.

Luonnonympäristössä sijaitsevat supat ovat rauhoittavia paikkoja. Supan pohjalla voi seisoa ja kääntyä mihin tahansa suuntaan, ja joka puolella ympärillä rinne kohoaa ylöspäin. Lisäksi ympärillä kohoavat rinteet puustoineen vaimentavat ääntä.

Salpausselkä Geoparkin alueella suppia on lukuisia. Asikkalan tunnetuimmat supat ovat Syrjänsupat. Kymmenien erikokoisten suppien muodostama kokonaisuus sijaitsee Toisella Salpausselällä, Aurinkovuoren länsipuolella. Syrjänsuppien alue kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan ja Natura 2000 -verkostoon. Alueella on mm. uhanalaiseksi luokitellun ja rauhoitetun alppivuokon kasvupaikkoja.

Vaikka syrjänsupat sijaitsevat nimensä mukaisesti syrjässä asutuksesta, ne ovat kohtuullisen hyvin saavutettavissa. Valtatietä 24 ajetaan Vääksystä noin 7 kilometriä Jämsän suuntaan, jonka jälkeen käännytään oikealle kantatielle 3141. Noin kilometrin ajon jälkeen käännytään hiekkalaatikon kohdalta vasemmalle metsäautotielle, ja noin 1,5 kilometrin päässä on opastaulu. Koska metsäautotie on melko huonokuntoinen, kannattaa harkita auton jättämistä sen alkuun. Syrjänsupille pääsee helposti myös Aurinko–Ilves-retkeilyreitin kautta.

Kalkkisten koski ja kanava

Tiesitkö, että jääkauden jälkeinen maankohoaminen on synnyttänyt Asikkalan Kalkkistenkosken?

Kun mannerjäätikkö vetäytyi Asikkalan alueelta noin 11 400 vuotta sitten, Kalkkisten alue jäi kymmenien metrien syvyyteen Yoldiameren pohjalle. Yoldiameri oli yksi nykyistä Itämerta edeltäneistä järvi- merivaiheista. Maankohoamisen seurauksena Yoldiameren yhteys valtamereen katkesi ja se muuttui Ancylusjärveksi, josta Ruotsalainen puolestaan kuroutui itsenäiseksi järvialtaaksi noin 10 000 vuotta sitten. Kuroutumiskohta oli Kalkkistenkoski, joka toimi Ruotsalaisen lasku-uomana Ancylusjärveen. Veden virtaussuunta oli päinvastainen kuin nykyään. Maankohoamisen seurauksena myös Muinais-Päijänne kuroutui erilleen Ancylus-järvestä noin 9 500 vuotta sitten. Syntyneen suurjärven ja koko Järvi-Suomen vedet laskivat tuolloin luoteeseen kohti Kalajokilaaksoa ja edelleen Pohjanlahteen. Järven vedenpinta oli nykyistä alempana.

Maankohoaminen oli voimakkainta luoteessa ja kallisti maankamaraa hitaasti kohti kaakkoa. Vettä alkoi tulvia kuivalle maalle Päijänteen altaan kaakkois- ja eteläosissa, minkä seurauksena Ruotsalainen sulautui osaksi Muinais-Päijännettä noin 8 000 vuotta sitten. Kalkkistenkoski muuttui järviä yhdistäväksi salmeksi. Tulvat ehtivät nostaa vedenpintaa kymmenisen metriä, kunnes noin 7 000 vuotta sitten Muinais-Päijänteen vedet mursivat Heinolanharjun nykyisen Jyrängönkosken kohdalla. Tästä lähtien suurjärven vedet alkoivat virrata Kymijoen kautta kohti Suomenlahtea, ja Muinais-Päijänteen pinta alkoi laskea.

Maan kohotessa edelleen Kalkkistenkoski nousi erottamaan Ruotsalaista ja Päijännettä toisistaan noin 5 000 vuotta sitten. Syntyneessä koskessa vesi virtaa Päijänteestä Ruotsalaiseen, eli toiseen suuntaan kuin alun perin. 1800-luvun alussa koski kohtasi vielä muutoksia ihmisen toimesta, kun sitä perattiin järvienlaskua varten.

Kalkkistenkosken ympäristöstä on tehty arkeologisia löytöjä, onhan se tarjonnut hyvät mahdollisuudet kalastaa ja toiminut tärkeänä kulkuväylänä. Kalkkistenkosken pohjoispuolella sijaitsee Kalkkisten kanava, joka rakennettiin alun perin pääosin tukinuittoa varten. Se on valmistunut vuonna 1878 ja uusittu vuosina 1961–1964. Runsaan 1 300 metrin pituinen kanava mahdollistaa vesiliikenteen Päijänteen ja Kymijoen alkuosan välillä. Kanava sijaitsee linnuntietä noin viisi kilometriä Kalkkisten kylästä länteen.

Tietä pitkin kanavalle kuljetaan Kalkkistentieltä (tie 3142) erkanevaa hiekkatietä. Auto on syytä jättää kanavan tuntumassa olevalle pysäköintialueelle. Aivan kanavan rannassa kulkee kävelyväylä, ja myös koskialueeseen voi tutustua kävellen. Suuri osa kosken ympäristöstä on luonnonsuojelualuetta.

Lisätietoa aiheesta