Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Haku

Koivugym ja kuntoportaat

Mäenlaskun ohella alueella on mahdollista kuntoilla koivugymin kuntoiluvälineillä tai kiivetä huikean pitkät kuntoportaat ylös Aurinkovuorelle ihailemaan upeita Päijänteen maisemia.

Kuntoportaiden pituus on 239 askelmaa, joten portaat tuovat hien kovakuntoisimmillekin kuntoilijoille. Portaat ovat valaistut, mutta niissä ei ole talvikunnossapitoa.

Aurinkovuoren laavu

Kuntoportaiden päällä sijaitsee Aurinkovuoren laavu eväsretkeä ja makkaranpaistoa varten.

Aurinkovuori on valtakunnallisesti arvokas ja maisemaa hallitseva, Toiseen Salpausselkään kuuluva suuri reunamuodostumaselänne. Aurinkovuoren alueella kallioperän päälle on kerrostunut parhaimmillaan lähes 130 metriä maa-ainesta, pääasiassa mannerjäätikön sulamisvesivirtojen lajittelemaa hiekkaa ja soraa. Lisäksi Aurinkovuori on tärkeä pohjavesialue. 

Hiihtomaalle on helppo tulla. Asikkalantien varrella on parkkipaikka noin 20:lle autolle. Lisää parkkitilaa löytyy liikuntahallin parkkipaikalta, mistä voi reippailla Hiihtomaahan pyörätietä pitkin. Huomioitavaa, että hiihtomaan kohdalla kulkee hiihtoreitti, jolloin on oltava tarkkana hiihtäjien suhteen.

Käyntiosoite:

Asikkalantie, 17200 Vääksy