Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Palaute Haku

Asikkalan kunta on käynnistänyt Aniankedon asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatimisen Asikkalassa, Vääksyn taajamassa, Anianpellon kylässä. Alueelle on tarkoitus mahdollistaa uusien pientalojen sijoittuminen kunnan omistamalle alueelle sekä tuoda alueella sijaitsevat jo olemassa olevat rakennetut kiinteistöt suunnitelmallisen maankäytön piiriin

Asemakaavan toteuttaminen voidaan aloittaa heti kaavan saatua lainvoiman. Asemakaavan toteutuksesta vastaavat Asikkalan kunta kunnallistekniikan, katuverkoston ja yleisten alueiden osalta sekä yksityiset maanomistajat yksityisten tonttien osalta.

Tällä hetkellä alue on pääasiassa avointa peltomaisemaa. Kaavoitettu alue sisältää molemmat kuvassa näkyvät peltoalueet. Välissä on Laidunpuiston lähiliikunta-alue.

Palvelut lähellä

Vääksyn liikekeskus 650m Aniankedolta

Alueen esittelyä

Yleiskuva alueesta, vasemmalla Vesijärvi, oikealla Päijänne
Yleiskuvaa alueesta. Keskellä Anianpellontien tällä puolella Laidunpuiston lähiliikunta-alue, Vastakkaisella puolella Anianpellon vanhan markkinapaikan ikimetsä. Sen vierestä vasemmalla käännös Päijänteen rantaan Männiköntielle. Ylhäällä oikealla näkyvät Kuotaanranta ja Kuotaan venesatama.

Alueen keskellä on asukkaille rakennettu Laidunpuiston lähiliikunta-alue ja leikkikenttä. Sieltä löytyvät mm. padel-kenttä, pallokenttä ja pumptrack-rata. Pumptrack-rata soveltuu vauhdikkaaseen menoon pyörillä, temppupyörillä, scooteilla ja rullaluistimilla. Asfalttipohjainen rata on kaikkien vapaassa käytössä ja soveltuu kaiken ikäisille ja tasoisille käyttäjille. 

Lähistöltä löytyy monipuolisia ulkoilureittejä niin kävelijöille, lenkkeilijöille kuin pyöräilijöillekin. Anianpellontie (tie 313) kuvan menosuuntaan johtaa Vääksyn liikekeskukseen ja siitä eteenpäin aina Pulkkilanharjulle ja Sysmään. Pulkkilanharjun reittiä pidetään Suomen kauneimpana maisematienä.

Vastakkaiseen suuntaan tie vie Vesivehmaalle, Lahti-Vesivehmaan lentokentälle ja siitä Vierumäelle.

Anianpellontien kevyen liikenteen väylää pitkin voi lähteä pyöräilemään joko Vesivehmaan tai Vääksyn liikekeskuksen suuntaan ja liittyä monille alueen pyöräilyreiteille. Juuri valmistunut kevytliikenteen väylä jatkuu Vesivehmaan suuntaan aina Lahti-Vesivehmaan lentokentälle n. 8,7km:n päähän. Ennen Jenkkapirttiä voi kääntyä Kopsuontielle ja jatkaa sitä pitkin Kalkkisiin. Matkalla voi pysähtyä syömään ja juomaan. Suosittu pyöräilyreitti jatkuu Kalkkisista takaisin Vääksyyn pitkin Pulkkilanharjun maisematietä Asikkalan kirkonkylään ja sieltä Vääksyyn. Matkaa kertyy n. 60km.

Lyhyempien etäisyyksien päässä voi tutustua Pasolanharjun ulkoilualueeseen, Vääksyn kanavan ympäristöön tai Aurinkovuoren monitoimireitiltä avautuviin maisemiin. Laavujakin löytyy reittien varrelta evästaukoa varten. Lähimpänä sijaitsevalla Pasolanharjun ulkoilualueella on juuri rakennetut kuntoportaat harjun molemmin puolin.

Männiköntien Anianpellontien puoleinen pää, ikihongikko kuvassa oikealla Männiköntien ja Anianpellontien välissä

Kuotaanranta leikkipuistoineen ja lähiliikuntapaikkoineen löytyy kävelymatkan päästä. Uimarannan yhteydessä on parkkialue. Rannan kävelyreittejä käyttäen voi matkaa jatkaa Kuotaan venesatamaan ja matonpesupaikalle. (Autolla pääsy Mustanniementien kautta.)

Hahmotelma kaavoitussuunnitelmasta

Alueelle kaavoitetaan monipuolista asutusta kerrostalokortteleista rivitaloihin erillisrakennuksineen unohtamatta pientaloaluetta. Ylhäällä näkyy Anianpellontie. Oikeassa yläkulmassa sininen alue on ohjeellinen huleveden johtamiselle ja käsittelylle varattu alueen osa.
Asuinkerrostalojen korttelialue ja kerrostalojen ympäröimänä rivitalokortteli sijaitsevat lähimpänä Vääksyn liikekeskusta. Se on tarkoitettu myös palveluasumista ja sitä palvelevia tiloja varten. Vieressä esteetön lähivirkistysalue.
Yllä olevassa kuvassa näkyy rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue, jonne tontin rakennusalalle voi halutessaan rakentaa työ-, etätyö-, sauna- tai harrastetiloja. Tai mikäpä estää pienen erillisen asunnon rakentamisen. Auton/autojen säilytystila voi olla joko tällä rakennusalalla tai sen edessä.
Taustalla näkyy omakotitalo-alue pientaloille.

Kaavahankkeen etenemisaikataulu

Kaavahankkeen arvioitu hyväksymiskäsittely tapahtuu keväällä 2025.

Tontteja koskevissa asioissa yhteydenotot

Maunula Isa
Kehittämispäällikkö
p. 044 778 0211
isa.maunula@asikkala.fi