Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Palaute Haku

Teollistumisen myötä maailman luonnonvarat ehtyvät kiihtyvää tahtia ja uusiutumattomat varat voivat loppua kokonaan. Kiertotalous on ainoa vaihtoehto säästää luonnonvaroja ja taata arjen palveluiden ja käyttötavaroiden saatavuus tulevaisuudessakin. Entisaikaan kiertotalous oli luonnollinen tapa kuluttaa tavaroita ja tuotteita: vaatteet paikattiin ja kudottiin lopulta matoksi, työkalut korjattiin ja koneet huollettiin. Nykyisenlainen kertakäyttökulttuuri oli tuntematonta. Olemme palaamassa vanhaan modernilla otteella.

Mitä on kiertotalous?

Kiertotalous säästää luonnonvaroja ja hyödyntää materiaalit kestävästi ja tehokkaasti. Se on talousmalli, jossa kulutus perustuu perinteisen omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Jätteiden lajittelu mahdollistaa raaka-aineiden uudelleenkäytön. Kiertotalous on parhaimmillaan silloin kun tuotetta ei tarvita ollenkaan: esimerkiksi energian käytön vähentäminen on kiertotaloutta.

Kiertotalouteen siirtyminen on tulevaisuudessa välttämätöntä ja aikaisin siihen siirtyvät hyötyvät edelläkävijyydestä. Kiertotalous voi tarjota yrityksille huomattavaa taloudellista etua ja etulyöntiaseman kilpailijoihin nähden. Suomalaiset kiertotalousyritykset ja suomalainen kiertotalousosaaminen ovat vahvoilla myös tulevaisuudessa maailman markkinoilla.

Euroopan Unioni säätää lakeja, jotka edesauttavat kiertotaloutta ja säästämään luonnonvarojamme. Poliittiset ohjauskeinot ovat avainasemassa uuden talousmallin toteutumiseksi.

Päijät-Hämeen tiekartta kohti kiertotaloutta julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2017 ja se määrittelee tavoitteet ja toimenpiteet kiertotalouden saavuttamiseksi Päijät-Hämeen alueella.

Lainaa, osta ja kierrätä Asikkalassa

Kirjastosta voit mm. lainata kirjoja, elokuvia ja musiikkia ja hyödyntää useita palveluita kuten tulostuspalvelua. Asikkalan kirjastolla on lainattavissa myös urheiluvälineitä ja roskapihtejä.

Asikkalan kirjasto kuuluu seudulliseen kirjastoyhteistyöhön. Lastu-kirjastoissa on mukana kaikki Päijät-Hämeen kunnat ja samalla kortilla voi käyttää kaikkien alueen kirjastojen palveluita. Lue lisää kirjastojen palveluista Lastu-kirjastojen sivuilta.

Asikkalan kirjastolla toimii myös tavaralainaamo, josta voit lainata kirjastokortilla esimerkiksi porakoneen, höyrypesurin, saumurin, teltan, jäätelökoneen tai kasvikuivurin.

ViaDia -kierrätysmyymälän tuotolla annetaan ruoka-apua vaikeassa tilanteessa oleville asikkalalaisille.

Vapaaehtoisvoimin toimivaan Vanha Varikon kierrätystalliin voit viedä tarpeettomia tavaroita ja hakea itsellesi tarpeellisia. Raha ei vaihda omistajaa.

Viivin Vintage -myymälän logo

Viivin Vintage myy vintagevaatteita facebookissa ja pop up -myymälässä Helsingissä. Yrityksen varasto ja kotipaikka sijaitsee Asikkalassa ja yritys osallistuu Asikkalan ympäristövuoteen. 

Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistys järjestää kesäisin peräkonttikirppiksiä.

Asikkalan kirppis, Vääksyn kauppapaikka ja Roskalava Asikkala -facebookryhmissä voit käydä kauppaa ja lahjoittaa/vastaanottaa tavaroita omalla alueellasi.

Salpakierron Asikkalan toimipisteellä vastaanotetaan lähes kaikkia kotitalouksissa syntyviä jätteitä. Asikkalasta nämä kiertotalouden raaka-aineet kuljetetaan pääasiassa Lahteen Kujalaan. DataSER -jätettä eli sähkö- ja elektroniikkaromua, jossa on muistia, kerätään Asikkalan Nuorten työpajalla Sulkumiehentie 1.

Salpakierron Kujalan käsittelykeskuksessa vastaanotetaan, välivarastoidaan, käsitellään, hyödynnetään, siirtokuormataan ja loppusijoitetaan yhdyskuntien ja tuotantotoiminnan jätteitä. Näin valtaosa materiaaleista pääsevät keskitetysti kiertoon.