Siirry sisältöön
Yhteystiedot Asioi verkossa Palaute Haku
Kirjastopyörä kirjastorakennuksen edessä.

Elääksemme meidän tulee hankkia erilaisia elämiseen tarvittavia asioita. Sen lisäksi kuluttaminen on edellytys talouskasvulle. Kuluttamista ohjataan mm. mainonnalla, poliittisilla päätöksillä ja hinnoittelulla, ja kuluttajina olemme vastuussa omista valinnoistamme. Voimme vaikuttaa talouskasvun kestävyyteen.

Usein voi olla niin elämän laadun kuin ympäristönkin kannalta parasta jättää jokin hyödyke ostamatta. Julia Thurén kirjoittaa aiheesta kirjassaan Kaikki kuluttamisesta (Gummerus, 2021). Thurén haastaa miettimään ostostensa yhteydessä, mihin tarpeeseen kyseinen ostos vastaa ja voiko tarpeen täyttää jotenkin muuten. Näin voi säästää rahaa muihin itselle merkittäviin asioihin ja säästää samalla ympäristöä, kun tavaroita tarvitsee tuottaa vähemmän ja jätettäkin syntyy vähemmän. Thúren muistuttaa kirjassaan, että myös palvelut tuottavat päästöjä: keskimäärin jokainen kulutettu euro tuottaa puoli kiloa CO2-päästöjä ilmakehään.

Jos vastuullinen kuluttaminen olisi helppoa ja yksinkertaista, olisiko meillä edes mahdollisuutta kuluttaa vastuuttomasti? Niinpä. Tukea parempaan ostokäyttäytymiseen on onneksi saatavilla.

Kun ihmisen elintaso ja vauraus nousee, myös hänen tuottamat ilmastopäästöt kasvavat. Moni kysyy, miten voisin valita paremmin.

Risujen ja ruusujen antaminen auttaa yrityksiä kehittämään toimintaansa kestävämmäksi. Jos on mahdollisuus vaikuttaa kauppasopimuksen sisältöön, kannattaa siihen sisällyttää myös ympäristönäkökulmia.

Reklamointi on hyvä tapa antaa palveluiden ja kulutushyödykkeiden tuottajille painetta tuottaa kestävämpiä tuotteita. Useimmiten reklamaatio tehdään siihen liikkeeseen, josta tuote on ostettu. Liike hoitaa reklamaation mahdolliselle maahantuojalle. Liike voi antaa myös ohjeet toimia toisin.

Jätteetöntä viikkoa vietetään tänä vuonna 21.-.29.11.2021. Motiva haastaa yritykset ja kuluttajat ideoimaan lisää vaihtoehtoja ja korvaamaan kertakäyttötuotteet kestotuotteilla Jätteen vähentämisen viikolla ja sen jälkeenkin.

Jaa oma ideasi somessa aihetunnisteella #kestorakkaus.

Ideoita omaan elämään voi poimia myös Zero Waste Finland ry:n jätteettömästä elämäntavasta, jonka takana on viiden K:n sääntö (englanniksi 5R):

  1. Kieltäydy
  2. Karsi
  3. Käytä uudelleen
  4. Kierrätä
  5. Kompostoi

Luonto-Liiton Älä osta mitään -teemapäivä haastaa meidät kulutushysteriaan antautumisen sijaan pohtimaan kulutuspäätöksiämme ja niiden vaikutusta ympäristöön.

Älä osta mitään -päivää vietetään marraskuun neljäntenä perjantaina samaan aikaan kun Black Friday -tarjouksia vilisee kaikissa tiedotusvälineissä ja kaupoissa. Tänä vuonna sitä vietetään 26.11.2021.

Kiertotalous on talousmalli, jossa kulutus perustuu perinteisen omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita.